Saara Ilvessalo

Olin perjantain ja lauantain Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton järjestämällä Nuori vihreä vaikuttaja -kurssin ensimmäisellä osalla Helsingissä. Oli ilahduttavaa nähdä, miten monta yhteiskunnasta ja ihmisistä välittävää fiksua nuorta toivoa joukostamme löytyi! Kävimme muun muassa tutustumassa eduskuntataloon, tapasimme kansanedustajia ja saimme koulutusta esimerkiksi sosiaalipolitiikasta, ilmastopolitiikasta, järjestöistä, kunnallispolitiikasta, energiapolitiikasta sekä kansalaisvaikuttamisesta.

Sekä kouluttajamme, jotka lähinnä olivat asiansa todella osaavia kansanedustajia, että muut kurssilaiset ylittivät odotukseni. On hienoa luoda kontakteja yli kuntarajojen ja huomata, että pohjoisesta löytyy samanmielisiä politiikasta innostuneita nuoria yhtä lailla kuin etelästäkin. Tämän kaltaisissa tilanteissa saa aina hieman enemmän toivoa tulevaisuutta kohtaan. Kyllähän sitä toivoa tarvitaankin: kun eduskuntasalissa istuu kahdestasadasta kansanedustajasta parikymmentä äänestysikärajan laskemisesta puhuttaessa, alkaa jos jonkinlaisia ajatuksia herätä. Erityisesti, kun nämä kaksikymmentäkin lähinnä juttelevat keskenään ja pyörivät käytävillä.

Herää kysymys, mitä politiikan huipulla nykyään tapahtuu. Mitä politiikka on? Tästäkin teemasta kurssilla keskusteltiin. Politiikka on dynaamista, koko ajan muuttuvaa. Siinä ei koskaan voida päästä absoluuttiseen lopputulokseen, vaan käydään tavallaan jatkuvaa sotaa. Eri osapuolet ajavat eri asioita eri näkemysten takia, ja ratkaisuihin päädytään taisteluiden kautta. Voitto ja häviö ovat suhteellisia käsityksiä: usein voittoon tarvitaan monia pieniä häviöitä, ja mikä toisesta näyttää voitolta, saattaakin toiselle osapuolelle olla esimerkiksi kompromissi.

Politiikka on vaikuttamista, pyrkimystä kääntää toinen omalle kannalleen esittämällä argumentaatioita oman kantansa puolesta. Politiikassa ajetaan tietyn ihmisryhmän etuja. Tässä kohdassa näen Vihreän liiton edistyksellisenä puolueena: vihreät eivät ole kehittyneet minkään tietyn ihmisryhmän etujärjestöstä, vaan ajavat nähdäkseni kaikkien etua muun muassa ilmasto-, tasa-arvo- ja ihmisoikeuspolitiikallaan. Ideaalimaailmaa, jossa kaikki on täydellistä, ei voida saavuttaa, mutta siihen on pyrittävä. Turun opiskelevien vihreiden sanoin: “Ole realisti - vaadi mahdottomia”.

Opin kurssilla myös, että politiikka on asioiden ja ilmiöiden nimeämistä. Mistä tahansa voi tehdä poliittisen aiheen nimeämällä sen poliittiseksi, politisoimalla. Toisaalta myös epäpolitisoiminen voi olla politisoimista: poliitikosta annetaan karismaattinen henkilökuva ja unohdetaan näin tämän puheen varsinainen poliittinen sisältö, mutta kaiken tämän tavoitteena onkin saada ajettua kyseinen henkilö esimerkiksi vaaleista läpi. On oltava tarkkana. Monet osaavat pelata tällaista peliä, ja ihminen on helposti harhautettavissa. Ajattelun vaivalta säästytään, kun äänestetään pärstäkertoimen mukaan, mutta valta tällöin äänestäjällä eli kansalla vai vaalikuvan photoshopparilla?

Politiikan perimmäisen tarkoituksen tulisi olla onnellisuus. Ei pääoma, ei oman ihmisjoukon onnellisuus, ei yltäkylläisyys eikä kilpailukyky, vaan sellaisen yhteiskunnan luominen, jossa kaikilla on mahdollisuus toteuttaa itseään tavalla, joka takaa henkisesti rikkaan ja yltäkylläisen elämän. Yhteisö ei voi määritellä, mikä tekee itse kunkin onnelliseksi, mutta se voi luoda ihmisille ympäristön, joka sisältää välineet onneen. Onnistuneen ja oikeanlaisen politiikan tuloksena me voimme olla onnellisia yhteiskunnassa, jossa elämme.

Minä olin onnellinen saadessani kokea upean viikonlopun mahtavien ihmisten ympäröimänä tuntien, että maailmalla on toivoa, jota itse kukin voi levittää. Mistä sinä tulet onnelliseksi?

“Jokelan ammuskeluvälikohtauksen kaltaisia tapauksia ei estetä laittamalla kouluihin metallinpaljastimet.” Tuntuu surkuhupaisalta lukea viimeviikkoista kirjoitustani. Tekisi mieli todeta, että mitäs minä sanoin. Se olisi jo kuitenkin melkoisen itsekästä. Suomi tulvii nyt puhetta Kauhajoen plagiaatiosurmista, aselaista ja nyrjähtäneestä sukupolvesta. Se ei riitä. Se ei ole mitään. Me tarvitsemme konkretiaa.

Vihasta tekoihin. Kauhajoen todellisuudesta eksynyt nuorimies teki ratkaisevan askeleen siirtymällä misantropiasta tappoihin. Vastaavia tapauksia ei ehkäistä puheella ja spekulaatiolla. Yhteiskunnan on voitava taata jokaiselle vanhemmalle tarpeeksi vapaa-aikaa, jotta he voivat viettää sitä lapsensa kanssa silloinkin, kun tämä on siirtymässä aikuisikään. On korostettava perheen yhteistä aikaa, läheisyyden merkitystä. Kunnan on järjestettävä nuorille tarpeeksi aktiviteetteja ja harrastusmahdollisuuksia sekä paikkoja, joihin voi mennä sekä oleskelemaan turvallisessa ympäristössä että puhumaan asioista aikuisten kanssa. On pidettävä huolta, ettei kukaan lukkiudu kotiinsa tietokoneen tai muun todellisuudesta eristävän tahon ääreen. Ystävien merkitys on suuri. Kouluissa, harrastuksissa ja muissa yhteisöissä on katsottava, ettei kukaan jää yksin! Tästä on keskusteltava enemmän koulujen oppitunneilla, opettajien koulutuksessa, vanhempainilloissa, harrastusten vetäjien piireissä ja kaikissa mahdollisissa tilanteissa, joissa näkökulma vaan voidaan ottaa esiin.

Vihasta tekoihin. Monen suomalaisen mielessä pyörii tällä hetkellä viha Matti Saarta kohtaan. Vihalla ei saada vihaa loppumaan. Koulukiusatuille ja -kiusaajille on annettava apua, kouluihin on, anteeksi itseni toistaminen, saatava enemmän kuraattoreja, terveydenhoitajia ja koulupsykologeja. Ryhmäkoot on pidettävä pieninä, muuten ollaan vaarallisilla vesillä. Nuorille on tarjottava helppo keino saada apua tai vain juttuseuraa esimerkiksi tarjoamalla enemmän puhelinkeskuksia, joihin soittamalla voi keskustella asioista ammattilaisen kanssa. Vastaanotolle pääsemistä on tehtävä nopeammaksi ja vähemmän monimutkaiseksi. Nykyisiin jopa puolen vuoden jonoihin ei yksinkertaisesti ole varaa. Mielenterveystyölle on annettava reilusti enemmän rahaa ja on kehitettävä selkeä suunnitelma, jossa listataan se, mitä ongelman ratkaisemiseksi aiotaan tehdä.

Vihasta tekoihin. Kansamme on siirryttävä omasta vihastaan konkretiaan, parantamaan tilannetta. Jokainen voi tehdä jotain. Jokainen voi tänään halata jotakuta, hymyillä jollekulle, kertoa tärkeimmille ihmisille, että välittää, jutella jonkun yksinäisen kanssa. Lisäksi kunnan  ja muiden tahojen on tehtävä suuret päätökset, joihin niillä on valtuudet. Asiat on osattava priorisoida, jotta jokaisella olisi hyvä olla! Pillerimääräyksillä ei selvitä ongelmista, vaan niiden syyt on selvitettävä ja niihin puututtava. Videopelien ikärajoja on tarkistettava ja niissä on pitäydyttävä. Television ohjelmistoa ja sen lähetysaikaa on mietittävä uudestaan. Jokaisella on vastuu! Oma rahan- tai julkisuudenhimo ei yksinkertaisesti saa mennä ihmisten hyvinvoinnin edelle.

Tässä asioita, joita eilisen tapahtumat saivat minut ajattelemaan. Haluan konkretiaa. Haluan, että jotakin tapahtuu. Haluan, että tragedioiden syitä selvitetään ja niihin puututaan, jokaisella mahdollisella tavalla! Kertokaa mielipiteitänne ja omia ajatuksianne.

Jokelan ammuskeluvälikohtauksen kaltaisia tapauksia ei estetä laittamalla kouluihin metallinpaljastimet. Rikollisuutta ei saada loppumaan pelkästään neljän seinän sisään lukitsemalla. Turun taloutta ei nosteta kuopastaan lisää velkaa ottamalla.

Eräs yhteiskuntamme epäkohta on, ettei ongelmien syihin kiinnitetä tarpeeksi huomiota. On luonnollisesti äärimmäisen tärkeää esimerkiksi ensikädessä suojella ympäristöä rikollisilta ihmisiltä tai estää pahimmat taloudelliset ongelmat ottamalla velkaa hätäapuna, mutta nämä keinot eivät keskity itse ongelmaan vaan sen seurauksiin. Flunssakaan ei parane särkylääkkeellä - jos aiomme todella muuttaa kuntaamme parempaan suuntaan, on keskityttävä syihin ja niiden korjaamiseen.

Ennaltaehkäisy on keskeinen sana monessa tilanteessa. Muun muassa nuorten mielenterveyspalvelut ovat eräs tärkeä osa-alue, jonka parantamiseen on keskityttävä huomattavasti nykyistä enemmän. Nuorilla on yhä enemmän psyykkisiä vaikeuksia, ja tämä vaikuttaa merkittävästi lukuisiin yhteiskunnan alueisiin sekä luonnollisesti ihmisten onnellisuuden ja elämän mielekkäänä kokemisen tasoon. Päästäkseen juttelemaan ammattilaisen kanssa on ensin varattava aika terveyskeskuksesta, käytävä yleislääkärin juttusilla, varattava uusi aika ja kuljettava rakennuksista toiseen. Koko prosessiin saattaa kulua useita viikkoja, ja usein kynnys onkin erityisesti nuorille liian korkea ylitettäväksi.

Tarvitsemme huomattavasti helpomman systeemin psykiatrin, terapeutin, erikoissairaanhoitajan tai muun ammattilaisen luo pääsemiseksi. Kun nuori on muutenkin masentuneessa tai henkisesti muuten raskaassa tilassa, on vastaanottoajan varaamisen oltava helppoa ja nopeaa. Koulukuraattoreita ja -terveydenhoitajia on lisättävä peruskouluihin ja lukioihin niin, ettei tuhannen oppilaan tai opiskelijan murheita ole kuuntelemassa yksi terkkari kahdesti viikossa. Tässä yhteydessä mainittakoon myös opetusryhmien koot, joita ei missään nimessä voi nykyisestä maksimista suurentaa senkään takia, että se lisää syrjäytymisen vaaraa.

Ongelmat on osattava tunnistaa ajoissa. Siinä vaiheessa voidaan toiminta kohdistaa syihin ja ennaltaehkäistä seurauksen syntyminen jo varhaisessa vaiheessa. Ennen päätöksiä on pohdittava tarkasti, mihin kaikkeen päätettävänä oleva kysymys vaikuttaa. Esimerkiksi Turun toriparkista puhuttaessa puolustajat eivät ajattele pitkällä tähtäimellä: kun tulisi pyrkiä päästövähennyksiin, ihmisten fyysisen kunnon paranemiseen ja kauniin sekä vetovoimaisen kaupungin säilyttämiseen, on toriparkkimyönteinen linjaus uskomattoman harhautunut ja lyhytnäköinen.

Ongelmien syyt on havaittava ja niihin on reagoitava monella tasolla. Päättäjillä ei saa olla niin kiire, että perusarvot tai terve järki hautautuvat tilastojen ja puoluekurin alle.

PS. Ennaltaehkäisy on esillä myös minun ja Ville Niinistön haastattelussa Åbo Underrättelserissä.

Tervetuloa tutustumaan ajatuksiini, mielipiteisiini sekä muuhun kotisivujeni sisältöön!