Kuukausittainen arkisto: Huhtikuu, 2010

Toriparkkifarssi jatkuu

28.4.2010

Turun kaupunginhallitus päätti eilen Kokoomuksen ja SDPn äänillä, että Turun hallinto-oikeuden päätöksestä kumota toriparkin sisältävä kaava valitetaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kiitos Kokoomuksen ja Sosoomuksen, ei Turun keskustaa edellenekään saada kehitettyä useampaan vuoteen! Kyseisistä leireistä ollaan myös oltu hyvin nihkeitä kehittämään keskustan pyöräteitä, kävelykatuja tai oikeastaan mitään muutakaan järkevää, koska puolueiden edustajat ovat fakkiutuneet ajatukseen “Jos ei saada parkkisyöveriä niin ei sitten tehdä mitään”.

Nyt pitäisi ehdottomasti tehdä selväksi, ettei keskustan muu kehitys pysähdy toriparkin myötä. Keskustan pyöräteitä ei saa kytkeä mahdolliseen toriparkkiin, ja mielellään pitäisi jo kaavoituksellisesti valmistautua siihen, että KHO säilyttää HO:n päätöksen ja toteaa toriparkin sisältämän kaavan lainvastaiseksi. 2011 koputtelee ovella, ja meidän on voitava kunnostaa Kauppatoria - Vaikka kaksi suurinta valtuustoryhmää kiukuttelisikin.

Tähänkin väliin sopii noin vuosi sitten Turun Ylioppilaslehteen kirjoittamani mielipidekirjoitus, jossa totesin yllämainitun lisäksi muun muassa, että pohjavesikysymykset ja geotekniikka on toriparkkiasiassa selvitetty puutteellisesti. Do I hear some repeat in here?

Loskat pois kaduilta

27.4.2010

Huomasin hieman myöhässä, että mielipidekirjoitukseni katujen ylläpidosta oli julkaistu Turkulaisessa 17.3.2010 (sivu 5). Hyvää vappua vaan kaikille tämän myötä ;)

Loskat pois kaduilta

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, kevät tulee taas yskähdellen, yksi askel eteen ja kaksi taakse. Vaikka suurin poru yleensä syntyy loskan paljoudesta kaduilla, on kenties tätäkin suurempi haitta loskan jäätyminen.

Kun kadut ovat loskassa, kaupungin ja kiinteistönomistajien pitäisi käyttää tilanne hyväkseen. Pehmennyt lumi ja jää ovat helppoja poistaa jalkakäytäviltä ja pyöräteiltä. Loskassa on erityisen vaikeaa kulkea pyörällä tai rattaita työntäen, ja pahimmillaan loskassa liikkuminen aiheuttaa vaaratilanteita sekä pyörillä kulkeville että muille liikkujille.

Jos loskat jättää kadulle, kevään yöpakkaset jäädyttävät ne varmasti. Epätasainen mutta liukas jää tekee liikkumisesta hankalaa ja liukkauden takia jopa vaarallista.

Sohjon korjaaminen kaduilta on tärkeää kävelyn ja pyöräilyn edistämiseksi ja liikennepäästöjen vähentämiseksi. Lisäksi kaatumisia ja niistä aiheutuvia terveydenhoitokuluja ei syntyisi nykyisessä määrin. Ennaltaehkäisy on tässäkin järkevää, eikä ainoastaan taloudellisesta näkökulmasta.

Kaupungin täytyisi laittaa nyt oma aurauskalustonsa liikkeelle loskasäällä, vaikka lunta ei tulekaan ja lämpötila on nollan yläpuolella. Erityisesti pienempien teiden ja kevyen liikenteen väylien auraamiseen tulisi satsata nykyistä huomattavasti enemmän.

Rahaa alas vessanpöntöstä

12.4.2010

Kotini vessa hajosi muutama viikko sitten. Eräänä aamuna vessan lattia lainehti samaan aikaan sekä tukkiutuneesta että vuotavasta pöntöstä tulvineesta vedestä, ja putkimies katkaisi vedet johdoista kunnes pönttö saataisiin korjattua. Vessan vetäminen on useamman päivän sujunut ensin käsisuihkulla ämpäriin valuttamalla ja sitten ämpäristä pönttöön kaatamalla.

Olen useammankin kerran ja pidemmän aikaa ollut ärsyyntynyt siitä, että vessan vetämiseen käytetään suunnattomat määrät täysin juomakelpoista vettä. Tämän tapauksen myötä tulvi yli, niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin. Kun päivässä useaan otteeseen saa valuttaa puhdasta vettä 20 litran ämpäriin ja kaataa se sen jälkeen pois, alkaa pakostakin miettiä tilanteen absurdiutta. Me vedämme puhdasta vettä pöntöstä alas, ja vielä huimia määriä. Tämä on pakko voida järjestää viisamminkin!

Suomalainen kuluttaa talousvettä keskimäärin 155 litraa vuorokaudessa eli 1085 litraa viikossa. Päivittäin WC:n vetämiseen kuluu 40-50 litraa (Lähde: www.vesijalanjalki.org). Em. sivustolta nähdään toki myös, että vessan vetäminen käsittää murto-osan suomalaisen vesijalanjäljestä, mutta silti asialle olisi järkevä tehdä jotain.

Miksei käsien pesuun käytettyä vettä voisi kierrättää pöntön kautta? Kiinassa on otettu käyttöön järjestelmää, jossa käsienpesuallas sijaitsee pöntön päällä, mistä vesi sitten vedetään pönttöön. Tämän kaltainen järjestelmä tulisi ehdottomasti kehittää meillekin - Kyllä se vessa sillä käsienpesuvedelläkin huuhtoutuu!

Sivuston www.wc-tuplanuppi.net mukaan “WC:t kuluttavat kertavedolla pöntön iästä riippuen 6 tai 9 litraa. Pienemmillä asioilla käydään keskimäärin kuusi kertaa päivässä. Viisimiljoonainen kansa sekoittaa siis kolmekymmentä miljoonaa kertaa päivässä pari virtsadesiä ämpärilliseen maailman parasta juomavettä ja hulauttaa sekoituksen viemäriin. Päivässä virtsan huuhteluun käytetään vettä yli kaksisataa miljoonaa litraa. Vuositasolla määrä vastaa allasta, joka kaksi metriä syvänä ja sata metriä leveänä ulottuisi Helsingistä Vaasaan.”

Absurdistanista iltaa. Vedenkierrätystä odotellessa voisin rakentaa jonkinlaisen oman käsienpesu-vessanveto -kombon. Jos ala-asteen puutyöntunneilla opitut taidot eivät tähän riitä, saatan myös harkita ihan vain modernia vettä säästävää WC:tä.

Murmanskin kuulumisia

3.4.2010

Turun vihreät nuoret saapui Murmanskiin aikaisin tänä aamuna. Matkan tarkoituksena on tutustua ja luoda kontakteja Murmanskin ympäristö-, ihmisoikeus- ja muihin kansalaisjärjestöihin sekä paikallisiin Vihreisiin, antaa vertaistukea järjestötoiminnassa, kertoa Suomen toiminnasta sekä tutustua paikallisiin ongelmiin, joihin järjestöt yrittävät puuttua.

Toivomme, että voimme nostaa esille Venäjän ympäristö- ja ihmisoikeusongelmia sekä jatkaa yhteistyötä myös jälkikäteen. Esimerkiksi Vihreän liiton sekä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton kansainvälisten asioiden työryhmät ja Heidi Hautala ovat kiinnostuneet matkasta. Toiveissa on ollut matkasta raportoiminen jälkikäteen ja yhteistyön kehittäminen eteenpäin kontaktien ylläpidon sekä esimerkiksi seminaarien muodossa.

Kirjoitan matkan kulusta Murmansk-blogiin, josta kuulumisia voi tsekata tarkemmin.