Ratapihankatu 18 kaavaehdotus pilaa arvokkaan ympäristönsä

Pidin kaupunginvaltuuston kokouksessa 3.12. puheen Ratapihankatu 18:n kaavasta, joka jäi vielä pöydälle tammikuuhun.

Vaikka olemme tällä kaudella kaavoituksessa saaneet suuntaa muuttumaan monissa asioissa siihen, että etsitään alusta lähtien laajemmalla porukalla hyvää ratkaisua, tässä kaavassa haisee vanha hyvä veli –kerho. Tämän kaavan kohdalla olen saanut kuulla, että ”yhtäkään neliötä ei oteta pois”, ”yhteenkään parvekkeeseen ei kosketa”.

Alue rajautuu molemmin puolin vanhoihin 1-2-kerroksisiin puutaloihin, jotka ovat säilymässä ja jotka omasta mielestäni pitäisi myös jatkossa kaavalla suojata. Vaiste esittää tähän Ratapihankadun ja Läntisen Pitkänkadun väliin 7-kerroksisia massiivisia kerrostaloja.

Tälle Rapatihankadun ja Pitkänkadun väliselle alueelle on tyypillistä radan suunnasta kohti keskustaa ja Puolalanmäkeä nouseva rakennusmassa, Läntisen Pitkänkadun puolella myös harjakatot. Aiemmissa kaavoissa ja viime vuosinakin valmistuneissa rakennuksissa alueella on onnistuttu tässä monimuotoisessa mutta nousevan linjan säilyttävässä rakentamisessa. Alue on radan suunnasta katsottuna yksi Turun hienoimmista maisemista ja monelle turistille Turun käyntikortti.

7-kerroksiset massat sisältävä kaavaehdotus tuhoaisi valitettavasti koko tämän kokonaisuuden. Se ei sovellu ympäristöön eikä luo eheää tai viihtyisää kaupunkikuvaa. Tätä mieltä olivat useat asiantuntijat, naapurit ja arkkitehdit – en ole tainnut jutella yhdenkään arkkitehdin kanssa, joka pitäisi kaavaa hyvänä. Kaava on ammuttu mahdollisimman täyteen rakennusoikeutta, ja siinä haisee ahneus. Siksi on ihmeellistä, että esimerkiksi grynderien valtaa vastaan monesti puhuneet perussuomalaiset nyt ovat nielemässä tämän kaavan ilman mukinoita.

Keskusta-aluelle pitää täydennysrakentaa, muttei millä tahansa ehdoilla ympäristöstä piittaamatta. Esimerkiksi radan toiselle puolelle mahtuisi aivan hyvin isoakin täydennysrakentamista – miksi sitä pitää ahtaa väkisin tälle tontille, jolle se ei sovi? Kaavoituksen vaakakupissa pitäisi painaa kestävän kaupunkirakenteen ja hakijan halujen lisäksi jokaisen kaupunkilaisen: kaupunkikuva, historian säilyminen, viihtyisyys ja eri maanomistajien tasa-arvo.

Vihreät haluaa, että kaava huomioi paremmin alueen ominaispiirteet ja rakentaminen on matalampaa. Saimme lautakunnassa päätökseen läpi jyrkän harjakaton Pitkänkadun puolelle, ehdon siitä, että julkisivujen pääasialliseksi materiaaliksi sallitaan rappauksen lisäksi puu, sekä ehdon siitä, että erityistä huomiota kiinnitetään rakennusten soveltumiseen lähiympäristöönsä ja viereisiin rakennuksiin.

Valitettavasti nämä ehdot eivät kuitenkaan tätä kaavaa pelasta. Sen pelastaisi yksinkertaisesti valtavan ja ympäristöönsä sopimattoman massan pienentäminen. Siksi esitin kokouksessa kaavan palauttamista valmisteluun seuraavin ehdoin: “Uudisrakennusten kerrosluvun tulee olla 4 1/2. Rakennusoikeutta vähennetään vastaavassa suhteessa. Rakennuksissa tulee olla symmetrinen harjakatto.”

Palautus hävisi äänestyksessä luvuin 37-29, 1 tyhjä. Asia jäi kuitenkin vielä pöydälle tammikuuhun odottamaan lopullista ratkaisua.

Massamallinnos radan suunnasta.
Massamallinnos radan suunnasta.

Share

Kaupunginhallituksen vähennettävä läpiajoliikennettä keskustan liikennesuunnitelmassa

Turun vihreä valtuustoryhmä, tiedote 25.10.2018

Kaupunginhallitus käsittelee ensi viikolla keskustan liikennesuunnitelmaa, joka on herättänyt paljon keskustelua niin julkisuudessa kuin puolueiden sisällä. Turun vihreä valtuustoryhmä haluaa uudistaa keskustassa liikkumista vision mukaisesti ja vaatii, että keskusta-alueen läpiajon vähentämistä selvitetään myös seuraavassa yleiskaavan vaiheessa.

– Turun puolueet ovat laajasti kiitelleet keskustavisiota ja erityisesti sitä, kuinka keskustan viihtyisyys lisääntyy keskustan rauhoittumisen ja kävelyalueiden laajentumisen kautta. Nyt on siirrytty päätöksentekovaiheeseen ja vaikuttaa siltä, että keskustavision ydin halutaan torpata jo heti ensimmäisessä selvitysvaiheessa, toteaa valtuustoryhmän puheenjohtaja Niina Ratilainen.

Turun kaupunginvaltuustolle esiteltiin syyskuussa keskustan liikennesuunnitelmaluonnosta, jonka lähtökohta on kävely-, pyöräily- ja joukkoliikennekatualueiden kasvattaminen laajasti kehutun ja kiitellyn keskustavision pohjalta. Tavoitetta perustelevat myös Turun kaupungin kunnianhimoiset ilmastotavoitteet sekä keskustan elävöittäminen.

– Keskustan rauhoittaminen läpiajolta lisää sen saavutettavuutta. Mitä useampi ihminen alkaa liikkua yksityisauton sijaan muilla tavoin, sitä vähemmän katutilaa tarvitaan ja sitä useampi saavuttaa keskustan helposti. Myös huoltoajot ja liikuntarajoitteisten autokyydit nopeutuvat ja helpottuvat, kun tarpeeton liikenne vähenee. Pyörällä ja kävellen keskustaan tulevien ostovoima on lisäksi tutkitusti korkeampi tai vähintään yhtä korkea kuin yksityisautolla saapuvien. Läpiajo taas ei hyödytä keskustan kauppaa lainkaan, perustelee valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Saara Ilvessalo.

Tutkimuksissa on myös havaittu, että mielikuvat kulkutavoista keskustassa eivät vastaa todellisuutta. Tampereella tehdyn tutkimuksen mukaan yrittäjät arvioivat autoilijoiden osuuden asiakkaista reilusti yläkanttiin, 75,7 prosenttiin. Todellisuudessa osuus oli alle puolet tästä, 34,5 prosenttia.

Kaupunkiympäristölautakunnan enemmistö päätti syyskuussa esittää, että liikennesuunnitelman valmistelua jatketaan niin, että läpiajo Tuomiokirkkosillalla sekä Aninkaistenkadulla sallitaan. Auransillankin rauhoittaminen jätettiin riippumaan toriparkkityömaan väliaikaisten liikennejärjestelyjen kokemuksista.

– Lautakunnan enemmistö pyyhki pois keskeisimmät esitykset, jossa tilaa varataan vanhan kaupungin kehittämiselle sekä nopeille joukkoliikenneyhteyksille tai kävelijöille. Tämä päätös vesittää täysin sekä keskustavision, että ilmastotavoitteen, johon koko valtuusto on yksimielisesti sitoutunut, ihmettelee Ratilainen.

Valtuusto on vahvistanut keskustan kärkihankkeen mukaiset periaatteet keskustan liikennejärjestelmän uudistamiseksi. Keskustaa tulee näiden periaatteiden mukaan uudistaa kävelyn ja pyöräilyn roolia ja yhteyksiä edistäen sekä joukkoliikenteen etuisuuksia ja sujuvuutta vahvistaen. Samoin valtuuston päätöksen mukaan autoilun läpiajoa keskustan alueella pitää vähentää. Vihreät odottavat kaupunginhallitukselta selkeää linjausta alkuperäiseen liikennesuunnitelmaan palaamiseksi.

– Auransillan rauhoittaminen läpiajolta on täysin välttämätöntä joukkoliikenteen kehittämiseksi ja sen sujuvuuden takaamiseksi. Tuomiokirkkosillan osalta kaupungin pitää vähintäänkin edelleen selvittää läpiajokieltoa ja sen vaikutuksia sekä kokeilla läpiajokieltoa Uudenmaankadulla Vanhan Suurtorin kohdalla, tiivistää Ilvessalo.

Yleiskaavaehdotus ja keskustan liikennesuunnitelma käsitellään kaupunginhallituksessa 5. marraskuuta, minkä jälkeen suunnitelma etenee lausuntokierrokselle.

Share

Ett centrum för trivsel, inte för genomfart

Publicerad i ÅU 20.9.2018

Åbo betraktas ofta som en europeisk stad. Promenaderna och piazzorna särskilt vid åstranden är speciellt trivsamma och populära. Däremot är det inte så trivsamt eller ens lätt att gå eller cykla på områden där bilarna åker genom staden. Detta är speciellt beklagligt med tanke på företagarna i centrum.

Om man tänker på åtkomligheten är privatbilismen det absolut sämsta transportmedlet. Ju lättare det är att nå centrum med kollektivtrafik (särskilt på spår), cykel eller till fots, desto åtkomligare är det och fler människor kan komma dit under en dag.

Därför är det viktigt att Åbo stad nu har planer på att prioritera trafiken på ett nytt sätt där människan, inte bilen, är i fokus. Utkastet till Åbo centrums trafikplan har förberetts samtidigt med Åbo generalplan 2029. Man vill göra det lättare att komma till stadskärnan till fots, med kollektivtrafik och med cykel. Trivsamhet, trygghet, oförorenad luft, vardagsmotion och klimatet spelar huvudrollen.

Aurabron och Domkyrkobron skulle vara avsedda för kollektivtrafik, fotgängare och cykling. Privatbilarna skulle inte köra genom stadscentrum. Biltrafiken skulle styras utanför centrum till en ringväg med avfarter för dem som vill parkera i stadscentrum. Både Östra och Västra Strandgatan skulle vara fredade från biltrafik och fotgängarzonen skulle utvidgas från torget till Domkyrkan.

Centrum kunde alltså fortfarande nås även med privatbil, men mera utrymme skulle ges för hållbara trafikformer och genomfart skulle vara förbjudet. Åbo stadsfullmäktige har nämligen enhälligt godkänt klimatmålen som förutsätter konkreta åtgärder för att Åbo ska kunna vara en kolneutral stad år 2029. Forskning visar att nya sätt att minska trafikutsläppen brådskande behövs.

Det är helt enkelt ett måste att ändra på våra transportvanor. Detta gäller förstås inte enbart centrum utan hela Åbo – därför behandlas den övriga trafiken i generalplanen. Samtidigt utvecklar vi snabbare och smidigare kollektivtrafik samt bättre cykelförutsättningar i hela Åbo redan idag.

Kostnaderna som förorsakas både samhället och var och en av oss på grund av att vi inte rör på oss är enorma. Även därför är det viktigt att staden ändras på ett sätt som sporrar flera av dem som i dag sitter i bilen till att använda tryggare och hälsosammare transportmedel med mindre utsläpp. Därutöver följer trafikplanerna centrumvisionen som har fått ett positivt mottagande och en hel del beröm.

Detaljerna i trafikplanen kan fortfarande finslipas, men det är viktigt att vara ambitiös i den generella planen. Likadana och även mer ambitiösa planer har redan i dag förverkligats i städer av samma storlek som Åbo och erfarenheterna är goda. Personligen har jag förundrat mig över vissa delar av diskussionen som har motsatt sig planen. Till vems fördel är det att en massa bilar åker genom Åbo centrum, utan att tjäna företagarna?

Åbo har i flera årtionden utvecklats på privatbilarnas villkor. När torgparkeringen godkändes ansåg de som understödde projektet att parkeringshallen skulle betyda att stadskärnan fredas från privatbilismen. Nu är det dags att komma ihåg detta löfte.

Åbo är en stad full av historia och europeisk stämning som inte finns i någon annan stad i Finland.

Det lönar sig att betona dessa egenskaper och göra Åbo centrum till ett exempel på en modern, modig och lockande föregångare. Ett centrum utan genomfart är ett ställe med mindre buller, förorening och trafikolyckor samt mera trivsamhet, turister, butiker, framgång och liv.

Share

Uusittu aloite Turun sataman ruoppausmassojen meriläjityksen lopettamiseksi

Jätimme toukokuussa 2017 kaupunginvaltuustokollegani Mikaela Sundqvistin kanssa valtuustoaloitteen, jossa esitimme, että Turun kaupunki käyttää omistajaohjausta ja edellyttää Turun Satama Oy:tä lopettamaan ruoppausmassojen meriläjityksen ja käsittelevän jatkossa ruopattavat massat muulla tavalla, esim. puhdistamalla, läjittämällä maalle tai stabiloimalla rantapenkereeseen, kun tällä hetkellä voimassa oleva läjityslupa umpeutuu vuonna 2019. Saimme viranhaltijoiden vastauksen tähän aloitteeseen tammikuussa 2018. Vastauksen oli laatinut kaupunkiympäristötoimialan ympäristösuojelu, joka ei valitettavasti voinut ottaa kantaa omistajaohjauksen käyttöön, sillä omistajaohjaus on konsernin vastuulla. Tästä syystä uusimme aloitteemme tänään edellyttäen, että asia viedään omistajaohjauksesta vastaavan konsernihallinnon käsittelyyn.

 

Turun kaupunginvaltuusto 14.5.2018

Valtuustoaloite Turun Satama Oy:n ruoppaamien massojen meriläjityksen lopettamiseksi

Airistolle läjitettävät ruoppausmassat ovat jo pitkään herättäneet huolta niin tutkijoiden, asukkaiden kuin ammattiaan alueella harjoittavienkin keskuudessa. Ruoppausmassojen läjityksen yhteydessä sedimentteihin kertyneet ravinteet ja haitta-aineet vapautuvat sedimentistä veteen ja pääsevät uudelleen kiertoon. Ravinnepitoisuuksien kasvua ja rehevöitymistä pidetään Saaristomeren ja koko Itämeren suurimpana ympäristöongelmana. Itämeri on myös yksi maailman saastuneimpia meriä. Saastuminen aiheutuu ihmisen harjoittamista toimista, kuten likaantuneiden ruoppausmassojen läjityksestä.

Turun kaupunki on Itämerihaasteen myötä sitoutunut toimimaan rannikkovesien ja koko Itämeren hyväksi. kaupunki on haasteen osana sitoutunut mm. vähentämään aiheuttamaansa ravinnekuormitusta sekä laivaliikenteen ja veneilyn päästöjä. Turku 2029 -kaupunkistrategiassa linjataan ympäristönsuojelun olevan Turulle tärkeää ja että Turku toimii aktiivisesti erityisesti Itämeren ja Saaristomeren suojelussa.

Airistolla tehdyistä selvityksistä käy ilmi, että kalojen lisääntyminen on heikentynyt Airistolla jatkuvasti koko meriläjityksen ajan alkaen vuodesta 1989. Tulokset ovat hälyttäviä, sillä Turun edustan merialuetta pidetään Saaristomeren tärkeimpänä kalojen lisääntymisalueena. Alue on erityisen tärkeä silakalle. Turun kaupunki Ympäristön tila 2015 -julkaisussa todetaan tutkimusten viittaavan siihen, että läjityksellä on negatiivisia ympäristövaikutuksia ja että Airiston ekologinen tila on heikentynyt. Merenpohjan ekologinen tila on heikentynyt myös läjitysalueen ulkopuolella. Pohjaeläinlajisto on supistunut ja yksilömäärät ovat vähentyneet. Myös kalojen lisääntyminen on heikentynyt ja asukkaat ovat kokeneet virkistysarvojen heikentyneen. Nämä tiedot puhuvat meriläjityksestä luopumisen puolesta. Myös varovaisuusperiaate puoltaa meriläjityksistä luopumista. Varovaisuusperiaatteen mukaan suojelutoimiin on ryhdyttävä, mikäli tieteellisen näytön perusteella on aihetta epäillä mereen joutuvan aineen tai aineiden aiheuttavan vaaraa, haittaa, häiriötä tai vahinkoa ympäristölle. Tästä huolimatta Turun Satama esittää uudeksi yli miljoonan kuution yhteisläjitysalueeksi nykyisen Rajakarin viereistä aluetta Pohjois-Airistolla.

Omistajapolitiikka on kaupungin strategisen johtamisen väline, jonka tavoitteena on edistää mm. Turku- konsernin päätöksenteon johdonmukaisuutta. Satama aikeet jatkaa ravinteita ja haitta-aineita sisältävän ruoppausmassan läjittämistä Airistolle ovat ristiriidassa kaupungin asettamien tavoitteiden kanssa.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Turun kaupunki käyttää omistajaohjausta ja edellyttää Turun Satama Oy:tä lopettamaan ruoppausmassojen meriläjityksen ja käsittelevän jatkossa ruopattavat massat muulla tavalla, esim. puhdistamalla, läjittämällä maalle tai stabiloimalla rantapenkereeseen, kun tällä hetkellä voimassa oleva läjityslupa umpeutuu vuonna 2019. Teimme samansisältöisen valtuustoaloitteen 29.5.2017, jolloin kaupunginhallitus ohjasi aloitteen ympäristötoimialan vastattavaksi. Ympäristötoimiala ei kuitenkaan voi ottaa kantaa Turun kaupungin omistajaohjaukseen, joten uusimme aloitteen ja edellytämme että asia käsitellään konsernihallinnossa, sillä omistajaohjaus on konsernin vastuulla.

 

Turussa 14.5.2018

Mikaela Sundqvist                                                                         Saara Ilvessalo

Share

Viherkatot Turku Energian kaavaan

Turun kaupunginvaltuusto käsitteli maanantain kokouksessaan Turku Energian kaavaa, jossa suurimmaksi yksityiskohdaksi nousi viherkattomääräykset. Pidin kokouksessa avauspuheenvuoron, jossa kannatin viherkattoja.

On hienoa, että saamme tänään valtuustossa käsitellä Turku Energian kaavaa, jossa vanhoja rakennuksia pystytään niiden ominaispiirteitä kunnioittaen uusiokäyttämään ja samalla rakentamaan kestävästi uutta keskusta-asumista. Olen myös iloinen, että listalla on nyt esitys, joka on edistyksellinen ja sisältää viherkattomääräykset noin puolelle uusien rakennusten kattopinta-aloille. Sitovat kaavamääräykset on ainoa keino, joilla voimme olla varmaoja että viherkatot toteutuvat varmasti.

Viherkatot ovat tässä kaavassa vain pieni asia, mutta viherkatoilla on kuitenkin suuri merkitys ja monia positiivisia vaikutuksia kaupunkiympäristöön. Kaupungin tiivistyessä ja kasvaessa sisäänpäin sekä ilmastonmuutoksen aiheuttaessa mm. lisääntyviä sateita on tärkeää lisätä vihreyttä uusilla innovatiivisilla tavoilla. Luonnollisesti viherkatot lisäävät viihtyisyyttä kaupungissa, ja Turku Energian tapauksessa niitä voi katsella erityisesti suunnitellusta näköalaravintolasta.

Viherkattojen tulosta on kuitenkin myös hulevesien parempi hallinta sateiden aikana ja siten mm. tulvien ja Itämeren saastumisen vähentäminen, kaupunkiluonnon monimuotoisuuden lisääntyminen, rakennusten energiatehokkuuden parantuminen, ilmanlaadun paraneminen, melutasojen laskeminen ja lämpötilojen tasaaminen.

Viherkatto ei olennaisesti nosta rakennuskustannuksia mutta alentaa käyttökustannuksia. Viherkatto vähentää rakennuksen energiankulutusta ja myös ilmastoinnin tarpeen suhteen tulokset on hyviä. Katto antaa myös uusia virkistys- ja muita käyttömahdollisuuksia.

Kunnolla rakennettu viherkatto ei ole sen riskialttiimpi kuin kunnolla rakennettu muu katto, mutta viherkatto suojaa kattorakenteita UV-säteilyn sekä lämpötilan vaihteluiden haurastuttavalta vaikutukselta ja on näin pitkäikäisempi kuin muu kattoratkaisu. Viherkattojen onkin tutkitusti osoitettu olevan yhteiskunnalle hyödyllinen investointi.

Helsingissä ja muuallakin pääkaupunkiseudulla viherkattoja on jo alettu rakentaa laajemmin, ja niitä on myös tutkittu paljon mm. Helsingin yliopistolla. Muualla Pohjoismaissa viherrakentaminen alkaa olla arkipäivää – täysin samoissa sääoloissa kuin Turussa.

Myös ARA-rahoitteisiin kohteisiin on suunniteltu viherkattoja esim. Jätkäsaareen, jonne tulee katolle maksaruohon sijaan kokonaisia puita ja pensaita. TYS taas on Turussa ARA-rahoitteisesti toteuttanut mm. Ikituurin ja nyt rakenteilla olevan Aitiopaikan. Sekä Aitiopaikassa että Ikituurissa on tehty rakennusratkaisuja jotka eivät ole halvimmasta päästä, mm. pyöreät muodot ja aurinkopaneelit. Silti ne on saatu asiat toimimaan ARA-rahoituksella.

ARA-rakentamiseen tontit myös myydään alle markkinahintojen, eli koska rakentaja saa ne kuitenkin halvemmalla, ei ole mitenkään kohtuutonta esittää niihin laatua nostavia vaatimuksia. Tältä osin toivonkin, että ARA-rahoitustoimijoiden keskuudessa lähdetään selvittämään ja edistämään uuden ajan ratkaisuja kuten viherrakenteita avoimin ja edistyksellisin mielin.

Turku on tähän asti ollut viherrakentamisen suhteen aika pidättyväinen kaupunki. Tätä kehitystä on positiivisten vaikutusten saamiseksi nopeutettava, ja siksi kaupungin pitää olla aloitteellinen tarjoamalla rakennuttajille tukea ja ohjeita sekä ohjaamalla viherkattorakentamiseen kaavoitus- ja rakennussuunnitteluvaiheessa.

Toivonkin, että toukokuussa 2016 tekemäni valtuustoaloite viherkattolinjauksen laatimisesta Turkuun jossain vaiheessa etenee, ja pääsemme edistämään näitä asioita suunnitelmallisesti ja laajemmin kuin yksi kaava kerrallaan. Tämän Turku Energian kaavan osalta olen kuitenkin tyytyväinen listalla olevaan esitykseen.

Kuvapankki / Turun vihreät, Nanna Loiske

 

Share

Ryhmäpuheenvuoro Turun talousarvion 2018 käsittelyssä

Politiikka on yhdenlaista taidetta, jossa tasapainotellaan erilaisten ristiriitojen ja tavoitteiden välillä. Välillä aika kuivaa taidetta, mutta loppujen siinä lopuksi kyse on kuitenkin arvoista. Siitä millaista kaupunkia ja maailmaa haluamme yhdessä rakentaa, ja mitä asiaa pidetään tärkeämpänä tai kiireellisempänä kuin jotakin toista. Talous on väline näille tavoitteille.

Vihreiden tapauksessa tämä poliittinen taide toimii niin, että kun kaupunginjohtajan talousarvioesitys julkaistiin, kaivoimme vaaliohjelmamme esiin ja aloimme verrata. Vaaliohjelma on meiltä lupaus siitä, mitä asioita yritämme politiikassa edistää, ja lähdimme ryhmien välisiin neuvotteluihin niillä kärjillä. Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että neuvotteluissa hyvin monet tavoitteemme etenivät. Ryhmämme on siksi päättänyt tukea neuvottelutulosta. On myös hienoa, että budjettineuvotteluissa kaikki ryhmät ovat olleet tasavertaisina mukana ja päätöksentekokulttuuri on taas parantunut askeleen verran.

Turussa on tehty pitkäjänteistä työtä talouden tasapainottamiseksi, jottei jälkipolville, meidän lapsillemme, jäisi kohtuutonta velkataakkaa. Lähinnä valtion päätösten takia talousarvioesitys on kuitenkin alijäämäinen. Vihreiden mielestä esimerkiksi koulutusta ja erityisesti ennaltaehkäiseviä palveluita pitää tästä huolimatta lisärahoittaa varsinkin kaupungin asukasmäärän kasvaessa. Ilman lisärahoitusta esimerkiksi kouluryhmät uhkaavat paisua ja päivähoitojonot venyä.

Äsken käsitelty osavuosikatsaus ja Turun seudun ilahduttava nousujohteinen rakennemuutos kertovat siitä, että olemme onneksi menossa parempaan suuntaan. Turussa pyyhkii hyvin, ja siitä meidän on kaiken kaikkiaan syytä olla siitä ylpeitä ja yrittää siirtää varsinaissuomalainen itsensä haukkumisen perinne syrjään.

 

Koulutuksesta ei säästetä

Samalla tavalla kuin jälkipolville ei pidä jättää kohtuutonta velkataakkaa, tulevaisuudesta ei pidä leikata koulutuksesta säästämällä. Siksi Vihreät haluaa satsata kouluihin ja päiväkoteihin. Turussa tehtiin jo aiemmin syksyllä 2,9 miljoonan euron korotus varhaiskasvatukseen, ja nyt esitettävä kolme miljoonaa lisää sivistyspuolelle on viranhaltijoiden arvio siitä, että palvelutaso säilyy niin varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa kuin ammatillisessa koulutuksessa.

Meille parin viime vaalin lupaus siitä että koulutuksesta ei nipistetä on arvovalinta. On tärkeää puuttua syrjäytymiseen ennaltaehkäisevästi ja siinä yksi tehokkaimpia keinoja on laadukas varhaiskasvatus, jossa hoitajalla on lapsille aikaa. Maan hallituksen valintojen takia ammatillinen koulutus on ollut jo jonkin aikaa ahdingossa, ja vihreille on tärkeää että tässä tilanteessa kaupunki siihen panostaa. Kaiken kaikkiaan vuodelle 2018 ollaankin kohdentamassa sivistystoimialalle 11,5 miljoonaa enemmän, kuin mitä oli tämän vuoden 2017 alkuperäisessä talousarviossa. Tämä on aika historiallista ja sanoisin, että tässä näkyy kevään vaalitulos.

Turun lapsimäärä on kasvussa. Sekä varhaiskasvatus- että kouluverkkoa ja niihin investoimista on tärkeää selvittää kokonaisuutena ja parhaan mahdollisen tiedon pohjalta.

Erityisen iloisia olemme siitä, että muiden koulutuspanostusten päälle Turku hakee mukaan maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeiluun ja sitoutuu maksamaan siitä osansa. Suomessa on pitkään oltu ylpeitä siitä, että meillä on tasa-arvoinen ja maksuton yleissivistävä koulutus. Jostain syystä tämä ajatus ei kuitenkaan ole ennen ylettynyt varhaiskasvatuksen puolelle. Idea on kuitenkin täysin sama: lisätä perheiden ja lasten tasa-arvoa. Kansainvälisesti vertaillen Suomi ei ole kovin korkealla tilastoissa, jotka mittaavat varhaiskasvatukseen osallistuvien määrää, vaikka varhaiskasvatuksen merkitys lapsen kehitykselle on valtava. Useiden tutkimusten johtopäätös on, että laadukas varhaiskasvatus on kaikkein kannattavin koulutusinvestointi.

 

Ennaltaehkäiseviä palveluita

Vihreät esittivät myös lukuisia muita toimia kaupunkilaisten palveluiden ja arjen parantamiseksi. Sosiaalisen luototuksen aloittamisella voimme auttaa pienituloisia ja maksuhäiriöisiä ihmisiä. Tarjoamalla maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille turkulaisille voimme vähentää raskaudenkeskeytyksiä ja sukupuolitauteja sekä niistä aiheutuvia henkisiä ja taloudellisia kustannuksia. Parhaimmillaan maksuttoman ehkäisyn tarjoaminen johtaa kustannussäästöihin, kuten esimerkiksi Raumalla on käynyt. Ensi vuoden aikana Turussa selvitetään siis paras malli tarjota alle 25-vuotiaille nuorille maksutonta ehkäisyä.

Hyvinvoinnin lisääminen ja terveysongelmien ennaltaehkäisy ovat vihreän päätöksenteon kulmakiviä. Erityisesti itseään odotuttavan mutta ilmeisesti muodossa tai toisessa jossakin vaiheessa etenevän sosiaali- ja terveysuudistuksen myötä kaupungin on yhä enemmän panostettava ennaltaehkäiseviin hyvinvointia lisääviin asioihin, kuten liikuntaan ja kulttuuriin. Vihreät halusikin tässä talousarviossa varmistaa lasten maksuttomien liikuntavuorojen säilymisen ja edistää vapaan kulttuurin kentän toimintaa.

Ryhmämme pitää myös hyvänä asiana, että syrjäytymisen ehkäisy ja alueiden tasa-arvo otetaan Turussa tosissaan. Alueellinen eriytyminen, mielenterveys- ja päihdeongelmat sekä asunnottomuus ovat vakavia ongelmia, jotka laiminlyömällä sekä inhimilliset että taloudelliset kustannukset olisivat valtavia. Toivon ja luotan, että esitetty lisäys syrjäytymiseen pureutuvasta toimenpideohjelmasta kattaa myös nämä asiat. Ilman asuntoa köyhyysloukusta on melko mahdotonta nousta.

 

Kestävää liikennettä kasvavassa Turussa

Ennaltaehkäisyn ja elinvoiman merkitys niiden eri muodoissa tulee kaupungeissa tulevina vuosina korostumaan, kun maakunta- ja sote-uudistuksia viedään eteenpäin. Turku kasvaa, ja on tärkeää että me voimme kaupunkiorganisaationa vastata tämän kasvun paineisiin. Kasvu asettaa paineita kaavoitukselle, niin määrällisesti kuin laadullisesti. Kasvu pitää myös toteuttaa aikamme suurimman haasteen, ilmastonmuutoksen, ehdoilla. Sekä asuminen että liikkuminen täytyy voida toteuttaa planeetan asettamissa rajoissa.

Kestävä liikenne voi olla win-win -tilanne. Joukkoliikennettä ja pyöräilyä lisäämällä lisätään samalla kaupungin viihtyisyyttä, ihmisten terveyttä ja tasa-arvoa. Turun vihreiden pitkäaikaisen tavoitteen mukaisesti kaupungin investointisuunnitelmaan on varattu keskustan pyöräteiden kehittämiseen nyt miljoona euroa joka vuosi. Monet hyvät pyöräilyn edistämishankkeet ovat nitkahtamassa eteenpäin.

2000-luvun suurimpana kansanterveydellisenä ongelmana pidetään fyysistä passiivisuutta, sitä ettei liikuta. Kaupunkirakenteen pitää siksi olla sellainen, että se kannustaa liikkumaan arjessa. Pyöräilyn edistäminen vähentää hyvinvointitoimialan kuluja. Määrärahan lisäksi pyöräilyolosuhteiden kehittäminen vaatii kuitenkin entistä parempaa suunnittelua ja pyöräilyn edistämistä toimialat ylittäen. Vihreät esittivät, että pyöräilyn edistämiseksi kaupunkiin perustetaan uusi pyöräilykoordinaattorin toimi. Kaikkea ei voi saada, ja tällaisenaan pyöräilykoordinaattori ei sisälly nyt ehdotukseen, mutta luotamme, että asiaan voidaan palata muun muassa päätöksentekoon tulevassa pyöräilyn kehittämisohjelmassa.

Joukkoliikenteessä olemme ottaneet viime vuosina hienoja edistysaskeleita, ja Föli on ollut monelta kantilta menestystarina. Vihreät esitti talousarvioneuvotteluissa myös kesän supersuositun vesibussiliikenteen vakinaistamista, reitin pidentämistä sekä pysäkkien kehittämistä esteettömiksi, ja oli hienoa nähdä tämä tavoite monen muunkin ryhmän agendalla.

Kiitos kaikille ryhmille neuvotteluista ja siitä, että saimme monia hyviä asioita yhdessä eteenpäin. Jos asioita nimittäin halutaan eteenpäin, on niitä usein edistettävä näin – yhdessä.

Share

Ruoppausmassojen meriläjitys lopetettava

Teimme valtuustokollegani Mikaela Sudqvistin kanssa tämän valtuustokauden viimeisessä kokouksessa jo pitkään suunnittelemamme valtuustoaloitteen Turun Sataman ruoppausmassojen meriläjityksen kieltämiseksi. Jättämämme aloitteen allekirjoitti koko Vihreän valtuustoryhmä.

Valtuustoaloite

29.5.2017

Valtuustoaloite Turun Satama Oy:n ruoppaamien massojen meriläjityksen lopettamiseksi

Airistolle läjitettävät ruoppausmassat ovat jo pitkään herättäneet huolta niin tutkijoiden, asukkaiden kuin ammattiaan alueella harjoittavienkin keskuudessa. Ruoppausmassojen läjityksen yhteydessä sedimentteihin kertyneet ravinteet ja haitta-aineet vapautuvat sedimentistä veteen ja pääsevät uudelleen kiertoon. Ravinnepitoisuuksien kasvua ja rehevöitymistä pidetään Saaristomeren ja koko Itämeren suurimpana ympäristöongelmana. Itämeri on myös yksi maailman saastuneimpia meriä. Saastuminen aiheutuu ihmisen harjoittamista toimista, kuten likaantuneiden ruoppausmassojen läjityksestä.

Turun kaupunki on Itämerihaasteen myötä sitoutunut toimimaan rannikkovesien ja koko Itämeren hyväksi. kaupunki on haasteen osana sitoutunut mm. vähentämään aiheuttamaansa ravinnekuormitusta sekä laivaliikenteen ja veneilyn päästöjä. Turku 2029 -kaupunkistrategiassa linjataan ympäristönsuojelun olevan Turulle tärkeää ja että Turku toimii aktiivisesti erityisesti Itämeren ja Saaristomeren suojelussa.

Airistolla tehdyistä selvityksistä käy ilmi, että kalojen lisääntyminen on heikentynyt Airistolla jatkuvasti koko meriläjityksen ajan alkaen vuodesta 1989. Tulokset ovat hälyttäviä, sillä Turun edustan merialuetta pidetään Saaristomeren tärkeimpänä kalojen lisääntymisalueena. Alue on erityisen tärkeä silakalle. Turun kaupungin Ympäristön tila 2015 -julkaisussa todetaan tutkimusten viittaavan siihen, että läjityksellä on negatiivisia ympäristövaikutuksia ja että Airiston ekologinen tila on heikentynyt. Merenpohjan ekologinen tila on heikentynyt myös läjitysalueen ulkopuolella. Pohjaeläinlajisto on supistunut ja yksilömäärät ovat vähentyneet. Myös kalojen lisääntyminen on heikentynyt ja asukkaat ovat kokeneet virkistysarvojen heikentyneen. Nämä tiedot puhuvat meriläjityksestä luopumisen puolesta. Myös varovaisuusperiaate puoltaa meriläjityksistä luopumista. Varovaisuusperiaatteen mukaan suojelutoimiin on ryhdyttävä, mikäli tieteellisen näytön perusteella on aihetta epäillä mereen joutuvan aineen tai aineiden aiheuttavan vaaraa, haittaa, häiriötä tai vahinkoa ympäristölle. Tästä huolimatta Turun Satama esittää uudeksi yli miljoonan kuution yhteisläjitysalueeksi nykyisen Rajakarin viereistä aluetta Pohjois-Airistolla.

Omistajapolitiikka on kaupungin strategisen johtamisen väline, jonka tavoitteena on edistää mm. Turku- konsernin päätöksenteon johdonmukaisuutta. Satama aikeet jatkaa ravinteita ja haitta-aineita sisältävän ruoppausmassan läjittämistä Airistolle ovat ristiriidassa kaupungin asettamien tavoitteiden kanssa.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Turun kaupunki käyttää omistajaohjausta ja edellyttää Turun Satama Oy:tä lopettamaan ruoppausmassojen meriläjityksen ja käsittelevän jatkossa ruopattavat massat muulla tavalla, esim. puhdistamalla, läjittämällä maalle tai stabiloimalla rantapenkereeseen, kun tällä hetkellä voimassa oleva läjityslupa umpeutuu vuonna 2019.

Turussa 29.5.2017

Mikaela Sundqvist
Saara Ilvessalo

Kuvituskuva Wikipediasta: Oleg Alexandrov - Oma teos, CC BY-SA 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=30053573
Kuvituskuva Wikipediasta: Oleg Alexandrov – Oma teos, CC BY-SA 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=30053573
Share

Valtuustoaloite sohvapyörien hankkimiseksi vanhusten ulkoiluttamiseen

Jätin tänään kaupunginvaltuuston kokouksessa aloitteen riksapyörien hankkimiseksi Turkuun Pyörällä kaiken ikää -toimintaa varten eli vanhusten ulkoiluttamiseksi vapaaehtoisvoimin. Aloitteen allekirjoitti 44 valtuutettua kuudestakymmenestäseitsemästä, ja allekirjoittajia löytyi lähes jokaisesta ryhmästä! Lue aloite perusteluineen alta.

Aloite sohvapyörien hankkimiseksi vanhusten ulkoiluttamiseen
Kaupunginvaltuuston kokous 17.10.2016

Turku on kaupunki, jossa vielä satavuotiaankin elämä on täynnä iloa. Kaupungin pitää edesauttaa sitä, että vanhukset voivat luoda yhteyden omaan elinympäristöönsä ja kokea olevansa osa yhteisöä.

Me allekirjoittaneet esitämme, että kaupunki hankkii vanhushoidon yksikköjen käyttöön sohva- eli riksapyöriä, joilla vapaaehtoiset voivat ulkoiluttaa vanhainkotien asukkaita ja kotonaan asuvia vanhuksia. Toiminta on syytä rakentaa yhteistyössä valtakunnallisen Pyörällä kaiken ikää -toiminnan kanssa. Kiinnostuneita vapaaehtoisia toimintaa pyörittämään on jo olemassa.

Pyörien avulla sekä vanhukset että vapaaehtoiset pääsevät ulkoilemaan, mikä edistää kaikkien terveyttä ja hyvinvointia. Lisäksi ulkoilutoiminta luo uusia kontakteja ja ystävyyssuhteita ikäihmisten ja vapaaehtoisten välille. Vanhukset tarvitsevat virikkeitä, koska elämä hoitokodissa voi olla passiivista, ja ihminen laitostuu helposti. Jokainen meistä vanhenee, eikä kukaan halua menettää vapauttaan ja mahdollisuuttaan osallistua.

Ihmisellä on tarve sosiaalisuuteen. Toiminta tarjoaa sitä vapaaehtoisten ja vanhuksen, sekä vanhuksen ja muun yhteiskunnan välillä. Vanhusten ulkoilutoiminta tuo vanhuuden näkyville, eikä pidä sitä piilossa laitoksissa. Vapaaehtoisen ja vanhuksen maailmojen välillä voi olla vuosikymmeniä, jotka opettavat molempia.

Vanhusten lisäksi sohvapyörätoiminnalla aktivoidaan myös muita kaupunkilaisia. Pyörällä kaiken ikää -toiminta on saanut valtavasti kiinnostusta osakseen ja rekrytoinut kaikissa muissa kaupungeissa runsaasti vapaaehtoisia, jotka kokevat vanhuksen asiat omikseen ja haluavat jakaa aikaansa sitä tarvitsevien kanssa.

Vapaaehtoiset voivat ulkoiluttaa ketä vain, vaikka omaisiaan tai niitä vanhainkotien asukkaita, jotka henkilökunnan mielestä tarvitsevat erityisesti toimintaa. Vapaaehtoinen voi hakea kotoa tuntemansa yksinäisen vanhuksen lenkille tai toimittamaan asioitaan.

Riksapyörää on helppoa ja hauskaa käyttää, ja se on yksinkertaisempi kuin side-by-side -pyörä, joita kaupungilla on jo olemassa. Riksapyörillä tapahtuvalla ulkoilutustoiminnalla on mahdollisuus luoda synergiaa kuntoutustoimintaan sopivien side-by-side -pyörien kanssa, mutta ne eivät korvaa toisiaan. Sähköavusteinen riksapyörä ei tarvitse edes vapaaehtoiselta kovaa kuntoa, tekniikka on koeteltua ja helppohoitoista ja pyörän moottori on vahva. Turvallisen pyörän kyytiin voi kunnosta riippumatta lähteä kuka vain.

Esitämme, että Turun kaupunki hankkii vanhushoidon yksiköihin riksapyöriä Pyörällä kaiken ikää -toiminnan käyttöön, jotta vapaaehtoiset voivat ulkoiluttaa vanhuksia – ja luoda uusia ystävyyssuhteita, rakentaa siltoja ikäpolvien välille sekä edistää elinikäistä aktiivista turkulaisuutta.

Saara Ilvessalo

Allekirjoittanut Alviina Alametsän kanssa riksapyörän kyydissä. Kesän parhaita kokemuksia! Martti Tulenheimo Pyöräliitosta polkee.
Allekirjoittanut Alviina Alametsän kanssa riksapyörän kyydissä. Kesän parhaita kokemuksia! Martti Tulenheimo Pyöräliitosta polkee.
Share

Valtuustoaloite viherkattojen edistämiseksi

Jätin kaupunginvaltuuston kokouksessa 9.5.2016 aloitteen viherkattojen edistämisstrategiaksi. Vastaava aloite on jätetty Helsingissä neljä vuotta sitten, ja vuodenvaihteen tienoilla Helsinki tekikin linjauksen viherkattojen edistämisestä. Turussakin keskustelu viherkatoista on herännyt, ja niitä on syytä alkaa säännönmukaisesti edistää – vihrekatoista on monia hyötyjä niin ihmisille kuin luonnolle.

Viherkattojen rakentamisella voidaan saavuttaa kaupungeissa monia hyötyjä: ne lisäävät viihtyisyyttä, parantavat rakennusten energiatehokkuutta, edistävät luonnon monimuotoisuutta kaupungissa ja auttavat hallitsemaan hulevesiongelmia sekä tulvia. Viherkattojen avulla myös kaupungin melutasoja saadaan laskettua, ilmanlaatua parannettua ja kaupunkilämpötiloja tasattua ilmastonmuutoksen aiheuttamien helleaaltojen lisääntyessä.

Eri puolilla maailmaa saatujen kokemusten perusteella toimiva viherkatto vähentää merkittävästi rakennuksen energiankulutusta. Myös ilmastoinnin tarpeen suhteen tulokset ovat hyviä. Rakennusten energiatehokkuuden parantaminen on yksi keskeisin keino vähentää ilmastopäästöjä, ja nimenomaan vanhojen rakennusten energiatehokkuudet luovat erityisiä haasteita. Viherkattojen rakentamisella voidaan parantaa rakennusten energiatehokkuutta kustannustehokkaasti, ja niiden rakentaminen on tutkimusten mukaan muutenkin taloudellisesti järkevää.

Ilmaston lämpenemisen myötä lämpenee myös meri, ja sademäärien ennustetaankin Suomessa kasvavan. Itämeren rannalla sijaitsevalle Turulle tämä tarkoittaa myös kaupunkitulvien lisääntymistä. Sateet kasvattavat hulevesivalumia, eli rakennetulta pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettavaa sade- ja sulamisvettä. Viherkatot toimivat osaratkaisuina hulevesien hallintaan, sillä ne sitovat sadevettä ja tasoittavat tulvahuippuja.

Viherkattojen avulla edistetään ja ylläpidetään kaupungin viihtyisyyttä sekä luonnon monimuotoisuutta. Viherkatot voivat tarjota kasvualustan harvinaistuville lajeille. Viherkattojen edistämiseksi tarvitaankin Turussa selkeät tavoitteet ja strategia niiden toteuttamiseksi – näin on jo toimittu esimerkiksi Helsingissä, jonka linjauksesta on syytä ottaa mallia (ks. tinyurl.com/HelsinginViherkattolinjaus).

Viherkattojen käyttöä tulee lisätä säännönmukaisesti selkeillä kaavamäräyksillä, tontinluovutusten yhteydessä ja koerakentamisen kautta erityisesti kaupunkikeskustan uudis- ja täydennysrakentamisen yhteydessä. Myös vanhojen rakennusten osalle tulisi asettaa tavoite. Kattojen ammattitaitoinen toteutus ja ylläpito vaatii kaupungin eri toimijoiden yhteistyötä.

Esitän, että ympäristötoimiala laatii strategian viherkattojen edistämiseksi.

Chicagon kaupungintalon viherkatto. Kuva: Wikipedia.

 

Share

Avaimet kotouttamiseen Turun käsissä

Turun kaupunginvaltuustossa käytiin tänään tiedoksi merkittävä keskustelu turvapaikanhakijatilanteesta, jota alustamassa oli asiantuntijoita niin ministeritasolta, Maahanmuuttovirastosta, SPR:stä, Poliisilaitokselta kuin Turun kaupungin viranhaltijoista. Puheenvuorojen pituuksia rajoitettiin, mikä oli keskustelun sujuvuuden ja asiallisuuden nimissä erittäin hyvä asia.

Kaupungintalon ulkopuolella torvia soittamassa ja rasistista älämölöä huutamassa oli parinkymmenen ihmisen äänekäs joukko, joka häiritsi kokouksen kulkua. Vähän ironista, että nämä samat ihmiset vaativat keskustelua maahanmuutosta, ja nyt tekevät kaikkensa sitä häiritäkseen.

Kiitin omassa puheenvuorossani alustajia asiantuntevista alustuksista ja kysyin maahantulleiden kotouttamisesta. Keskityin puheessa nimenomaan kunnan osuuteen kotouttamisen onnistumisessa – Vihreät on esittänyt omia ratkaisujaan myös valtion tasolla. Kysymykseeni asiantuntijat vastasivat kaikkein tärkeimpien kunnan käsissä olevien kotoutustoimenpiteiden olevan kielenopetus ja muu koulutus sekä sosiaalista integraatiota edistävä kaavoitus.

Alla se puhe, minkä alun perin kirjoitin – Puhuin tästä tiiviyden nimissä ehkä noin kolmasosan :)

“Meillä kaikilla, itsellänikin, olisi paljon kommentoitavaa siihen, mitä Euroopassa pitäisi tehdä ja mitä Suomen hallituksen pitäisi tehdä, mutta tämä on Turun kaupunginvaltuusto. Turvapaikanhakijatilanteessa on paljon elementtejä joille me ei voida Turkuna tehdä mitään.

Lähdetään faktoista. Emme voi sulkea silmiämme tai rajojamme maailman ihmisten hädältä. Maailmassa on tällä hetkellä noin 60 miljoonaa ihmistä, jotka ovat joutuneet pakenemaan kodistaan turvattomuuden, vainon, sodan tai luonnonkatastrofien vuoksi. Kansainvälisen oikeuden mukaan meillä on velvollisuus auttaa näitä hädänalaisia ihmisiä. Maailman kriisien takia turvapaikanhakijoita saapuu myös Suomeen entistä enemmän.

Näille tosiasioille emme voi mitään. Turku ei kykene ratkaisemaan Lähi-idän kriisiä tai vaikuttamaan Eurooppaan saapuvien ihmisten määrään. Me voimme kuitenkin muuttaa Turun toimia turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa. Oikeanlaisella kotouttamisella pystymme ehkäisemään ongelmia ja lisäämään kaikkien hyvinvointia. Nyt pitää katsoa eteenpäin ja päättää siitä, mitä Turun kaupungin käsissä on.

Oikeilla toimilla voidaan päästä win-win tilanteeseen: Toisaalta saada uusia veronmaksajia ja korjata sekä Turun, Turun seudun että Varsinais-Suomen vinksallaan olevia väestöpyramideja. Toisaalta osoittaa inhimillisyytemme ja auttaa maailman hädänalaisimpia.

Kaiken a ja o on kotouttaminen.

Minä olen syntynyt Turussa. Minua on kotoutettu jotakuinkin kaikki elämäni 26 vuotta. On maksettu neuvolat, terveyspalvelut, peruskoulu, korkeakoulutus, sosiaalipalvelut. Tämä kotoutus on onnistunut – Olen nyt tuottava yhteiskunnan veronmaksaja – mutta se on tullut kalliiksi. Tämä on se onnistuneen kotouttamisen taso, mistä puhutaan myös maahanmuuttajien osalta.

Millä voimme perustella sitä, ettei vastaavia kotoutusinvestointeja kannattaisi tehdä turvapaikanhakijoiden kohdalla – Senkö takia että he ovat sattuneet syntymään muualla, tai ovat erinäköisiä kuin minä? Tämä, hyvät ystävät, olisi sitä kuuluisaa rasismia.

Koti, kieli, koulutus, työ ja kontaktit kantasuomalaisiin ovat nähdäkseni viisi tärkeintä osa-aluetta kotoutumisessa. Asunnottomuus on yleisempää maahanmuuttajien kuin muiden ihmisryhmien kohdalla. Jokainen tulija ansaitsee kodin – paikan johon asettua ja alkaa rakentaa uutta elämää ja josta käsin saada myös kontakteja kantaväestöön. Jokainen tulija ansaitsee myös kunnollista kielenopetusta, ja erityistarpeet pitää huomioida myös muussa koulutuksessa – Ihan alusta lähtien.

Maahanmuuttajien työllistymistä ja työhön perehtymistä voidaan tukea esimerkiksi yritysyhteistyöllä. Kaavoituspolitiikalla taas voidaan ehkäistä asuinalueiden sosiaalista segregaatiota: rakennetaan alueille erilaisia asuntokohteita. Meidän pitää myös vaikuttaa kantasuomalaisten asenteisiin maahantulijoita kohtaan rasismin vähentämiseksi.

Suhteellisen pienet panostukset, esimerkiksi kotouttamissuunnitelmien käyttöönotto, tuplaavat tutkimusten mukaan kotoutumisen onnistumismahdollisuudet. Turvapaikanhakijoista löytyy valtava voimavara, jos vain osaamme kaupunkina kotouttamisen kautta auttaa sen esiinnostamisessa. Osoitetaan, että Turulla on rohkeutta tarttua haastavan tilanteen tarjoamiin mahdollisuuksiin.”

Muina teemoina valtuuston kokouksessa olivat tiedonanto sote-uudistuksesta ja päätös Raunintien kaavasta.

Share