Saara Ilvessalo

Kotiuduin hetki sitten Turhuuksien Toriparkki -kampanjan järjestämästä paneelista, jonka aiheena oli Turun kaupunkikeskustan kehittämisnäkymät. Panelisteina paikalla olivat (istumajärjestyksessä) Kristillisdemokraattien varavaltuutettu Satu Salonen, Keskustan valtuutettu ja entinen kansanedustaja Jarmo Laivoranta, Vasemmistoliiton varavaltuutettu sekä ympäristö- ja kaavoituslautakunnan pitkäaikainen jäsen Riikka Oksanen,Turun kaupungin arkkitehti Jukka Paaso, Turun Seudun Arkkitehtien puheenjohtaja ja Vihreitä rakennuslautakunnassa edustava Maarit Kaipiainen, Vihreiden valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Mikko Laaksonen sekä Vasemmistoliiton valtuutettu ja kansanedustaja Annika Lapintie.

Keskustelu oli mielenkiintoista ja antoisaa, ja haluankin kiittää kaikkia mukana olleita! Tilaisuus järjestettiin omasta aloitteestani, mutta idean sain yleisön pyynnöstä: mm. toriparkista toivottiin julkista keskustelua ja keskustan kehittämisen vaihtoehdoista haluttiin päästä puhumaan. Molemmista aiheista (ja loppujen lopuksi myös monesta muusta) päästiinkin puhumaan. En aio tässä kerrata kaikkea, mutta kaksi ja puoli tuntia kestäneen keskustelutilaisuuden voisi tiivistää seuraavaan: Turun keskustaa halutaan ja tutkimusten mukaan pitäisi kehittää vetovoimaiseksi ja miellyttäväksi vihreydellä, kävelykeskustalla, raideliikenteellä, seudullisella joukkoliikenteellä, pyöräteillä, penkeillä, vanhojen rakennusten suojelulla ja vapaalla kaupunkitilalla - Ei toriparkilla tai harmailla asfalttipinnoilla.

Keskustelutilaisuuksia järjestetään vielä ainakin yksi kevään aikana. Eräs seikka kuitenkin jäi tästä kerrasta ihmetyttämään. Kumpikaan Turun kahdesta suurimmasta puolueesta, Kokoomus tai Sosoomus, ei lähettänyt ketään keskustelijaa. Molemmille tahoille ilmoitettiin ajoissa, mutta kaikilla valtuutetuilla joihin yhteys ylipäätään saatiin oli “muita esteitä”. SDP löydettiin kuitenkin samanaikaisesti ravintola Old Bankista viettämästä iltaa. Myöskään yhtään toriparkin puolestapuhujaa ei 50 henkeä käsittävästä paneeliyleisöstä löytynyt.

Onko Kokoomuksen niin suuresti mainostettu kuunteleva korva sittenkin kuuro? Vai eikö se halua kuulla? Onko SDP unohtanut sata vuotta vanhan tavoitteensa demokratian ja kansalaisten kuuntelemisen lisäämisestä? Miksi liike-elämän mutamat suuredustajat tuntuvat olevan ainoita, joiden mielipide otetaan huomioon? Eivätkö toriparkkia puolustavat turkulaiset halua keskustella? Vai eikö heitä yksinkertaisesti ole?

Turun opetustoimi aikoo erottaa lukio- ja perusopetuksen eri tiloihin. Vuoteen 2015 mennessä Turussa toimisi viisi suurlukiota ja kolme uutta yhtenäiskoulua. Kouluverkkoa siis karsitaan ja yksiköt suurenevat.

Tämä on nimenomaan sitä, mitä ei saisi tehdä! Suuressa massassa yksinäiset ovat entistäkin yksinäisempiä, eivätkä apua tarvitsevat osu aikuisten silmään. Talous jyrää hyvinvoinnin edelle. Koulusurmat yritetään estää aselailla, vaikka tosiasiassa pitäisi panostaa lasten hyvinvointiin mahdollisimman varhain. Seurausyhteiskunta keskittyy jälleen seurausten lääkitsemiseen, ei syiden ratkomiseen.

Koulujen oppilasmäärän kasvattaminen on lyhyen tähtäimen säästötoimenpide: pitkällä tähtäimellä se aiheuttaa kuluja muun muassa sosiaali- ja terveyspuolella, puhumattakaan henkisestä pahoinvoinnista. Sekä koulut että ryhmäkoot tulisi säilyttää tarpeeksi pieninä. Terveydenhoitajia, koulupsykologeja, opinto-ohjaajia ja koulukuraattoreita täytyy riittää jokaiselle palveluita tarvitsevalle oppilaalle.

Kouluverkon supistaminen sysää opetuslaitosta väärään suuntaan. Alan ammattilaiset ja vanhemmat eivät suotta ole huolissaan: Suomen ja ulkomaiden viime aikojen koulusurmien kauhistelu ei ole johtanut toimenpiteisiin, jotka olisivat välttämättömiä.

Talous, talous, talous. Pitäisiköhän jotain muutakin elvyttää?

Viikonloppuna Nuori Vihreä Vaikuttaja -kurssin viimeisellä osalla esille nousi ihmisten elvyttäminen. On ollut surkuhupaisaa huomata, että talouden elvyttäminen johtaa toimenpiteisiin, mutta ihmisten pahaa oloa spekuloidaan vain puheen tasolla. Talous ja ihmisten hyvinvointi ovat tiukasti sidoksissa toisiinsa, mutta jotkin tahot ovat unohtaneet, ettei talouskasvu tarkoita ihmisten olon kohenemista.

Ihmisten elvyttämisen lisäksi nyt pitää elvyttää demokratiaa. Vaikka mielestäni esimerkiksi eläkeiän nostaminen on pakollista ja hyväkin asia, ei hallituksen sanelupolitiikka miellytä. Intressijäsjestöjä kuullaan muttei kuunnella, sillä takahuoneessa päätös on jo lyöty lukkoon. Tämä ei ole legitiimiä politiikkaa. Sama pätee esimerkiksi yliopistolain, Alku-hankkeen ja Lex Nokian osalta. Niiden, joita laki koskee, sanomisten ei ole annettu vaikuttaa lain sisältöön, vaan raha tuntuu sanelevan lakitekstin molemmissa substansseissa.

Politiikan lähtökohdan pitää olla ihmisten tarpeet, onnellisuuden mahdollisuuden takaaminen. Yliopisto, jotka ovat niitä harvoja paikkoja joissa tarkoitus ei toistaiseksi ole ollut tuottaminen, alistetaan markkinavoimille. Lex Nokiassa oletataan, että työnantajat ovat rehellisempiä kuin työntekijät ja taloyhtiöt harkintakykyisempiä kuin poliisivoimat. Alku-hanketta markkinoidaan pienenä organisaatiouudistuksena, kun tosiasiassa ympäristön etuja ajavia tahoja yritetään alistaa ja omille kotieseuduille “pekkaroidaan” työpaikkoja niin, ettei kukaan oikeastaan ole selvillä siitä, kenelle töitä oikeastaan tekeekään.

Kunnallisella tasolla valtuutetut valittavat alhaisista äänestysprosenteista vaaleissa, mutta kun 10% kunnan äänestysoikeutetuista kerää aloitteen kunnallisesta neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä, se lytätään naurettavan löyhin perustein. Asukkaiden kuulemisprojektit jäävät juurikin samalle tasolle, kuulemiseksi muttei kuuntelemiseksi. Demokratia, kansanvalta, on kriisissä, eikä yhtään vähempää sidoksissa ihmisten hyvinvointiin kuin talous: Tutkimusten mukaan ihminen voin paremmin, kun hän kokee itse voivansa päättää häntä koskevista asioista.

Älä ruoki vallan keskittymistä. Ruoki demokratiaa. Täydennetään epäsuoraa demokratiaa suoralla. Keskustelua käydään valtakunnallisesti nyt, osittain Turun kansanäänestysaloitteen takia. Osallistu siihen ja ole osa muutosta. Viisaampia sanoja lainatakseni: “Be the change you want to see in the world”.

…paitsi jos auraamattomat tiet estävät kulkusi.

Olen hoitanut paikasta toiseen liikkumisen Turussa läpi vuoden pyörällä. Lumen tultua vaihdoin pyörään nastarenkaat ja iskin lisävaatekerraston päälle. En omien kokemuksieni perusteella ole läheskään ainoa: Turussakin on viime vuosina havahduttu siihen, että pyöräillä voi vuodenajasta riippumatta.

Kaikki sujuisi vallan mainiosti, jos pyörätiet aurattaisiin. Nastat pitävät nimittäin hienosti liukkaimmallakin jäällä ja jopa umpihangessa, mutta yritäpä pyöräillä loskassa tai alustalla, jossa lumi on paakkuuntunut valleiksi. Kun rengas ei saa pitoa kovasta alustasta, alkaa pyörä viettää milloin mihinkin suuntaan. Kertaakaan en ole onneksi tällaisessa tilanteessa kaatunut, mutta meno on melko holtitonta ja myös näyttää siltä.

Hyvällä tuurilla autotie pyörätien vieressä on vielä aurattu niin, että lumikinokset on heitetty pyörätielle. Silloin pitää siirtyä jalankulkijoiden puolelle, jolloin alusta on vielä paakkuisempi ja kävelijöille jää vähemmän tilaa. Kun pyöräteitä ei aurata, eivät jalankulkijatkaan aina ymmärrä, että pyörätie on yhä siinä, missä se oli ennen lumen tuloakin, ja poukkaroivat milloin milläkin puolella kevyen liikenteen väylää.

Mitäköhän autoilijat sanoisivat, jollei autoteitä aurattaisi? Vaikka talvipyöräily on lisääntynyt leutojen talvien myötä, ei tiehuolto ole tuntunut heräävän tähän tosiasiaan. Vaaratilanteita lisää myös se, jos pyöräilijä joutuu siirtymään autotien puolelle. Tien reunassa on usein jo edellä mainitsemia lumivalleja, joissa pito on olematon, ja pyöräilijä saattaa suistua kaistan keskelle suoraan auton eteen.

Voin silti suositella talvipyöräilyä suuresti, kunhan ajettava reitti on harkittu ja oma tasapaino kunnossa. Muistakaahan nyt kuitenkin, ettei pyörän selkään ole asiaa ilman talvirenkaita, kypärää, lamppua ja heijastimia!