Etusivu

Olen mukana päätöksenteossa tekemässä töitä sen puolesta, että huominen korjataan jo tänään.

  • Haluan rakentaa menestyviä kaupunkeja, joissa on helppoa liikkua kestävästi.
  • Haluan tehdä töitä, jotta Itämeri, lähiluonto ja ilmasto otetaan tosissaan – lastenlastemme tähden.
  • Haluan panostaa tieteeseen, tutkimukseen ja koulutukseen.
  • Haluan kehittää yhteiskuntaa, jossa jokaisella on oikeus saada apua ajoissa.

Olen turkulainen juristi, yliopisto-opettaja, Itämeri-tutkimuksen toiminnanjohtaja ja kaupunginvaltuutettu. Toimin myös kaupuninvaltuuston varapuheenjohtajana.

Saara Ilvessalo

2 viikkoa ago

Saara Ilvessalo
Tehtiin eilen kaupunginvaltuustossa aloite ilmastokestävästä mainonnasta Timo Furuholmin kanssa!Turku on Suomen, Euroopan ja maailman tasolla johtava ja esimerkillinen ilmastokaupunki, mutta töitä on vielä paljon.Meistä ilmastotyön pitää näkyä myös kaupungin mainospaikoissa. Siksi esitimme, että Turun kaupunki kehittää ulkomainostensa kilpailutukseen ilmastokriteerit, joilla edistetään ilmastoneutraaleja ja -positiivisia mainoksia ja vastaavasti hillitään ilmastohaitallista mainontaa. … Näytä enemmänNäytä vähemmän

Photo

Näytä Facebookissa
· Jaa

Share on Facebook Share on Twitter Share on Linked In Share by Email

Saara Ilvessalo

2 kuukautta ago

Saara Ilvessalo
Seksuaalisessa häirinnässä on sekin ikävä puoli, ettei se tai sen jäljet häviä mihinkään vaikenemalla asiaa kuoliaaksi.Haluaisin niin puhua ja kirjoittaa jostain muusta, mutta tämä vie reilun 7 kuukaudenkin jälkeen suurimman osan energiasta ja jaksamisesta. Se johtuu häiritsijän ja työnantajani Åbo Akademin toiminnasta ja toimimattomuudesta tapahtuneen jälkeen.Mitään ei nimittäin ole tapahtunut. Mulla on olo kuin jossain Kafka-tarinassa. Kysyn ja yritän ja selvitän, mutta mitään ei tapahdu. Pyydän ja itken ja 7 kuukauden jälkeen välillä huudankin, että työnantajani on pakko toimia, jotta työtilanteesta saadaan kestävä. Siihen on työturvallisuuslain mukaan jopa velvollisuus. Mutta ei. ”Olemme pitäneet kokouksia ja otamme asian vakavasti”.Sekä talon sisäiset organisaatiot (kuten vaikkapa tutkija- ja opiskelijayhdistykset) että julkisuudessa mm. työoikeuden asiantuntijat ovat kritisoineet ÅA:ta ja vaatineet häirintäasian parempaa käsittelyä ja toimenpiteitä.Kollegat ja ammattiliitto on suositelleet valitusta oikeusasiamiehelle, tasa-arvovaltuutetulle ja AVIlle, mutta kun jaksan juuri ja juuri selviytyä töistäni.En ole vaatinut häiritsijälle edes varoitusta tai potkuja. Olen halunnut, että työnantajani tuomitsee häiritsijän toiminnan, osoittaa tukensa uhrille ja tekee jotain, jotta tilanteesta päästäisiin eteenpäin ja jotta jatkossa toimittaisiin paremmin. Mitään tästä ÅA ei ole edelleenkään tehnyt. Se väittää ”puuttuneensa tapahtuneeseen”. Ainoa mitä se on tehnyt, on haastatellut minua tunnin ajan ja tekijää toisen tunnin ajan. Nyt yritetään järjestää vaatimuksestaan ensimmäistä ”kiireellistä” keskustelua minun ja häiritsijän välillä – kuukauden päästä, 8 kuukautta tapahtuneen jälkeen.Olen mielestäni tunnistanut ongelman. Se on, että 1) kukaan ei johda prosessia; 2) kukaan ei ole uhrin tukena; ja 3) kellään ei selkeästi ole osaamista seksuaalisesta häirinnästä juuri millään tasolla. Kaikesta paistaa läpi se, ettei kukaan yliopiston johdossa ole ottanut asiakseen hoitaa ikäviä asioita kuntoon. Mieluummin lakaistaan maton alle.Palastellaanpa, mihin tämä on johtanut.Kun ensimmäisen kerran olin yhteydessä ohjeistuksen mukaan, minulle sanottiin, että kyseinen henkilö ei ole koskaan käsitellyt seksuaalista häirintää, eikä hänellä ole siitä mitään osaamista. Minulle lähetettiin ohjeet jotka kyllä olin osannut löytää itsekin, mutta uhrin piti valita 10 ihmisestä ja ainakin 3 toimintatavasta, miten edetä. Sekavaa ja vaikeaa varsinkin seksuaalisen häirinnän jälkeisessä mielentilassa.Valitsin listasta HR-pomon 1. Hän sanoi, että jos teen virallisen ilmoituksen häirinnästä, en todennäköisesti saa oikeutta, tekijä tulee tyytymättömäksi ja työpaikalle tulee huono ilmapiiri. Ei siis ehkä kannattaisi ilmoittaa. Kun kyselin, että mitäs kumman ohjeita nämä ovat, hän vetäytyi prosessista. En saanut apua tai tukea.Tein kuitenkin ilmoituksen. Sen vastaanotti kesken prosessin palkattu häirintäyhdyshenkilö, jonka käsittääkseni pitäisi olla häirityn tukena. Ei ollut. Hän olikin ”ulkopuolisena eksperttinä” tekemässä päätöstä siitä, ettei toimenpiteisiin ryhdytä ja irtisanoutui sen jälkeen prosessista. Uhrin tukena ei siis ole missään vaiheessa ollut ketään.Toinen päätöstä tehnyt kyseli päätöksen jälkeen kun olin joutunut sairaslomalle, voisinko minä tulla kehittämään häirintäprosessia, eli tekemään heidän työtään heidän puolestaan ilman palkkaa. Sen sijaan, että olisi pitänyt lankoja käsissään tai tarjonnut tukea – tai edes ymmärtänyt, miten rikki olin tapahtuneesta, surkeasta prosessista ja lopputuloksesta.Olin edelleen ilman mitään tukea tai vastuuhenkilötä.Rehtori valehteli (tahallaan tai vahingossa?) tässä välissä julkisuudessa, että yksiköllemme olisi tarjottu tukea. Yhteenkään kollegaani, pomoni mukaan lukien, ei oltu tarjottu tukea tai oltu yhteydessä muutenkaan.Kun olin kysellyt seitsemän kuukauden verran yhteistä tapaamista tekijän kanssa ja sellainen oli HR:n puolesta luvattu neljä kuukautta sitten, tapaamista alkoi järjestää henkilö 1, jolla ei ole mitään osaamista häirintäasioista.Kun vaadin, että paikalla on joku seksuaalista häirintää tunteva, minuun oli yhteydessä HR-pomo 2, joka oli jäävännyt itsensä keväällä – hän on nimittäin häiritsijän koulukaveri! Kun kyselin, että mites tämä jääviys, hän jättäytyi pois prosessista.Narut taas kerran ilmassa. Ilmoitin, että jaksamiseni on loppu ja se johtuu työnantajani kykenemättömyydestä hoitaa tätä asiaa. Vaadin edelleen kiireellistä keskustelua, jossa on paikalla joku seksuaalisesta häirinnästä osaava.Tämä oli liikaa pyydetty. ”Kiireelliseksi” tapaamisajankohdaksi ilmoitettiin päivä kuukauden päästä. Vaihtoehtoisesti paikalla ei olisi ketään häirinnästä tietävää. Asiaa alkoi järjestää taas uusi henkilö, joka ei tiedä aiemmista kuvioista mitään.Samaan aikaan professuurin palkinnoksi saanut häiritsijä lähettelee piilovittuilevia työsähköposteja, poistelee yhteisestä selvityksestämme tekstiäni ja nimeäni kirjoittajista ja yrittää saada itselleen osaa minun palkastani selvityksestämme.Nyt haluaisin kysyä: voiko joku rehellisesti väittää, että tämä on Åbo Akademilta parasta mahdollista toimintaa seksuaalisen häirinnän kitkemiseksi? Onko tämä ”nollatoleranssi”? Täyttääkö tämä työnantajan laillisen velvollisuuden puuttua asioihin, jotka vaikuttavat työyhteisöön ja –hyvinvointiin? Onko tosiaan niin, ettei mitään olisi pystynyt tekemään toisin tai paremmin?Jos vastaus on mitään muuta kuin ”ehdottomasti”, odotan Åbo Akademin kantavan vastuunsa, laittavan seksuaalista häirintää koskevat prosessit ja vastuut kuntoon, tuomitsevan häirinnän sekä pyytävän minulta anteeksi sitä, miten tämä asia on hoidettu. Mitään suurempaa en työnantajaltani pyydä. Mutta en pidätä hengitystäni.Kun vielä tekijäkin ymmärtäisi vastuunsa ja pyytäisi aidosti anteeksi, voisi olla mahdollista mennä eteenpäin. Miten helppoa se olisi ollut, jos asiaan olisi puututtu heti ja anteeksipyyntö olisi tullut saman tien.En edelleenkään pidätä hengitystäni.Siksi otan vastaan vinkkejä työpaikoista, jossa (ympäristö)oikeuden ja yhteiskunnallisesta osaamisestani sekä ratkaisukeskeisyydestäni olisi hyötyä. Olen kova tekemään duunia, ellei työnantajani tee sitä mahdottomaksi.Kuvissa kommenteissa otteita Hbl:n syyskuun artikkelista, jossa perataan Åbo Akademilla tapahtuvaa seksuaalista häirintää laajemmin (eurolla pääsee lukemaan): www.hbl.fi/artikel/352e5687-0c1b-4993-8b15-725f91cd30bb … Näytä enemmänNäytä vähemmän

Photo

Näytä Facebookissa
· Jaa

Share on Facebook Share on Twitter Share on Linked In Share by Email