Vaalien ensimmäinen kierros on ohi, ja tulokseen ei voi olla muuta kuin erittäin tyytyväinen. Pekka Haavisto nousi loistavasti mukaan toiselle kierrokselle. Tämä on historiallista – Koskaan aikaisemmin toisella kierroksella Suomessa ei ole ollut vihreää ehdokasta.
Kaikki ehdokkaat tekivät ensimmäisellä kierroksella hyvää omaa kampanjaansa ja yllättivät paitsi ajoittain kyseenalaisesti myös positiivisesti. Sauli Niinistö on ennakkosuosikkina ansaitusti toisella kierroksella. Ahkeran Väyrysen nousu oli loistavaa suhteutettuna alkutilanteeseen, jossa harva uskoi läheskään näin kovaan kannatukseen. Soini osoitti kykynsä käydä argumentatiivista keskustelua, ja Paavo Lipponen päätti poliittisen uransa suurmiehenä. Arhinmäki piti hyvin Vasemmistoliiton arvoja esillä, ja Biaudet piti huolen vähemmistökeskustelun ylläpitämisestä. Sari Essayahin hyvistä retorisista kyvyistäkin yllätyin.
Meillä kaikilla, tai ainakin itselläni, on Haavistosta opittavaa. Hän on sovitteleva, keskusteleva, kuunteleva ja hyväksyvä persoona. Haavisto saa minut ajattelemaan itsestäni ja ympärilläni olevista ihmisistä uudella tavalla. Se on kyky, jota kaipaan presidentiltä. Hän yhdistää, ei erota.
Toisesta kierroksesta tulee tiukka, mielenkiintoinen ja jännittävä. Vastakkain ovat kaksi hyvää ehdokasta: Ennakkosuosikki, joka on yltänyt tasaiseen mutta kuitenkin trendinä jatkuvasti laskevaan kannatukseen, ja yllättäjä, jonka kannatus ja kampanja ovat olleen jatkuvassa myötätuulessa ja jonka kohdalla puhutaan jo ilmiöstä.
Haaviston ja Niinistön ensimmäisen kierroksen tulosten ero (18,2 %-yksikköä) on pienempi kuin Halosen ja Niinistön vastaava kuusi vuotta sitten (22,25 %-yksikköä). Kuusi vuotta sitten ero kaventui toisella kierroksella 3,58 %-yksikköön. Tänä vuonna on täysin mahdollista, että järjestys vaihtuu ja kakkonen onkin ykkönen. Halosen entisten äänestäjien on vaikeaa äänestää Niinistöä, joten Haaviston potentiaali on suuri. Presidentinvaalista tulee vielä kunnon kisa.
