Kehitysyhteistyön tulisi olla nimenomaan yhteistyötä, ei yksisuuntaista apua. Mitä opittavaa meillä olisi kehitysmailta?
Olisi tärkeää, että kehy-työ koettaisiin nimenomaan kaksisuuntaisena yhteistyönä, ei oman aatteen pakkopullasyöttönä. Ihmiset kehitysmaissa eivät välttämättä koe tarvitsevansa sitä apua, jota länsimailla on tarjota, ja toisaalta pelkkä rahan syytäminen korruptioon ei ole kenenkään toive. Siksi pitäisi ensin ymmärtää toista, ymmärtää kulttuuria, tietää mitä siellä ajatellaan ja miten toimitaan.
Siinä meillä olisi ainakin opittavaa kehitysyhteistyökumppaneiltamme – Erilaisuuden ymmärtämisestä, jotta yhteistyö sitten sujuisi luontevasti. Mutta Suomi voisi oppia paljon muustakin, kuten asenteesta, jolla elämä ja sen myötä- sekä vastoinkäymiset vastaanotetaan. Se asenne Afrikassa on rento: Elämän kuuluu heidän mukaansa olla mukavaa, ei niin kiireistä että unohtaisi oikeasti ne oikeasti tärkeät asiat. Afrikassa osataan myös kokemukseni mukaan ottaa kontaktia, tervehtiä, kysyä kuulumisia ja välittää avoimemmin kuin Suomessa. Yhteisöllisyys on vahvaa, ja onnellisuuden sekä kohteliaisuuden annetaan näkyä.
Kirjoitin alla olevan artikkelin onnellisuudesta Tansaniassa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden Rönsy-lehteen.
Kehitysmaaversio onnellisuudesta
Suomen ja Tansanian kehitysyhteistyö Tansanian näkökulmasta
Tansania on yksi maailman köyhimmistä maista, ja Suomen pitkäaikainen kehitysapukumppani. Suomi pyrkii kehitysyhteistyöllä lisäämään tansanialaisten hyvinvointia ja takaamaan perustarpeet.
Vuonna 2010 Suomen maa- ja aluekohtainen tuki Tansaniaan oli noin 30 miljoonaa euroa. Yhteistyöllä on kuitenkin kaksi vastaanottajaa: Vastapainona meillä on paljon opittavaa yhteistyökumppaneiltamme. Suomi voisi ottaa mallia afrikkalaisten asenteesta, ystävällisyydestä ja tavasta suhtautua elämään. Hampaat irvessä elämän suorittamisen sijaan Tansaniassa osataan ottaa asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat ja asettaa ne perspektiiviin. Jos paikallisilla on syitä onneen, he näyttävät sen. Näytetty onni leviää.
Suomalaista ja paikallista onnellisuutta onkin hankala verrata, kun täältä puuttuvat perustarpeet, mutta asenne vaikuttaa silti olevan enemmän onnea huokuvaa kuin Suomessa. Tilastoja tutkimalla voi kuitenkin todeta, että koettu ja mitattu onnellisuus on Suomessa huomattavasti Tansanian vastaavaa korkeampaa.
World Database of Happiness rankkaa Suomen onnellisuustutkimuksissa asteikolla 0-10 kohtaan 7,9, kun Tansanian luku on 2,8. Kun otetaan huomioon onnellisuuden jakautumisen tasa-arvoisuus, on Tansania viimeisenä listassa. Happy Planet Indexin mukaan Tansania on sijalla142 juuri ennen hännänhuippua Zimbabwea, kun Suomi on sijalla 59 ja ykkösenä Costa Rica. Vuonna 2011 BKT oli Tansaniassa 550 $/hlö, verrattuna Suomen 50.090 dollariin/hlö.
Maslow’n tarvehierarkian mukaan ihmisen tarpeet voidaan asettaa pyramidinomaisesti järjestykseen: Perustana ovat fysiologiset tarpeet, sitten turvallisuuden tarpeet, yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet, arvonannon tarpeet sekä itsensä toteuttamisen tarpeet. Voiko onnellisuutta tai hyvinvointia siis olla, jos ei ole rahaa, terveydenhuoltoa, ruokaa tai turvaa rikollisilta?
Jonkin aikaa Tansanian tunnelmaa haisteltuaan voi todeta, että ainakin hierarkian tietyillä osilla voidaan korvata edellä mainittuja. Tansaniassa perhe, ystävät, luovuus ja uskonto ovat tärkeässä roolissa. Ehkä perustarpeiden puutoksen aiheuttamaa koettua onnellisuuden vajetta voi korvata myös sillä, että ylläpitää positiivista asennetta ja nauttii niistä kliseisistä pienistä ilon aiheista.
Saara Ilvessalo
ViNOn pitkäaikainen aktiivi, joka on tällä hetkellä vaihto-opiskelijana ja kehitysyhteistyötekijänä Tansanian Sansibarilla.
