(Julkaistu Aamuset-lehdessä 28.1.2019)
Hallitus haluaa selvittää ihmisoikeussopimusten tulkintaa. Se on hyvä ajatus. Olemme tottuneet pitämään Suomea kansainvälisen oikeuden mallioppilaana, joka toteuttaa sopimuksia pilkun päälle. Näin ei suinkaan kaikissa tapauksissa ole.
Esimerkiksi transhenkilöiden ihmisoikeuksia rajoitetaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen yksityisyyden suojan vastaisesti vaatimalla lisääntymiskyvyttömyyttä sukupuolen korjauksen edellytyksenä. Suomen translaki pitääkin korjata pikimmiten kunnioittamaan itsemääräämisoikeutta.
Suomi ei ole myöskään laatinut ohjelmaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan, vaikka useat ihmisoikeussopimukset edellyttävät sellaista. Naisiin kohdistuvan ja perheväkivallan vastainen sopimus edellyttää, että ilman suostumusta toteutettu seksuaalinen kanssakäyminen on säädetty rikokseksi. Suomen lainsäädännön lähtökohta on väkivallan käyttö raiskauksessa. Ihmisoikeussopimusten tulkintaa on siis syytä tarkastella kriittisesti.
Kaikki sopimukset eivät ole täydellisiä. Esimerkiksi pakolaissopimus tehtiin toisen maailmansodan jälkeen ja alleviivaa poliittista pakolaisuutta. Sen soveltaminen sotaa, ympäristötuhoja tai sukupuoleen perustuvaa vainoa pakeneviin ei ole helppoa ja vaatii tulkintaa. Irtisanoutuminen siitä ei ratkaisisi mitään, mutta tarkoittaisi eristäytymistä globaalista ja länsimaisesta yhteisöstä. Se on Pohjois-Korean tie. Sitä tuskin kukaan haluaa.
Ihmis- ja perusoikeuksia ei pidä nähdä uudistusten esteinä vaan niiden lähtökohtana. Poliittinen ohjaus ei saa koskaan kävellä ihmis- ja perusoikeuksien yli. Ihmisoikeudet ovat luovuttamattomia – Sivistysvaltiossa annettuja oikeuksia ei oteta pois. Perus- ja ihmisoikeudet ovat myös tasa-arvoisen ja demokraattisen yhteiskunnan tae.
Saara Ilvessalo, oikeustieteen maisteri, tutkija
Johanna Niemi, Minna Canth -professori
