Eilen keskiviikkona Euroopan unionin parlamentti hyväksyi ilmasto- ja energiapaketin, jolta ainakin henkilökohtaisesti odotin paljon. Nyt oli EU:n aika näyttää muulle maailmalle tie ja suunta, johon sitä kuljetaan – ihmiskunnan olemassaoloajan suurin katastrofi torjutaan tänään, ei ensi vuonna eikä edes huomenna!
Aika mukavasti tämäkin ilo onnistuttiin feidaamaan. EU:n valtionpäämiehet näpersivät viime viikolla direktiivin ilmastotavoitteiden vastuunjaosta omalta osaltaan hyvään kuosiin, eli ilmaston kannalta pettymykseksi. Esimerkiksi sitovaa valvonta- ja sanktiojärjestelmää päästövähennyksille ei sisällytetty pakettiin. Jokaisesta vähentämättä jääneestä päästötonnista tulisi seurata vastaava sakko kuin päästökauppasektorilla. Nyt aito päästöjen vähentäminen saattaa kuitenkin jäädä lapsenkenkiin.
Toinen rimanalitus paketissa koetaan CDM-hankkeiden, eli päästöhyvitystonnien ostamisen EU-alueen ulkopuolelta, osalta. Vaikka päästöjä tulisi erityisesti vähentää kotimaisin toimin ja vaikka parlamentin ympäristövaliokuntakin halusi, että EU:n vastuunjako-sektorien (liikenne, maatalous ja talojen lämmitys yms.) päästövähennyksistä vähintään 80% olisi tehty EU -maissa, päätyi parlamentti vain 20% pakollisiin EU:n sisäisiin toimiin.
Paljon hyvääkin ilmasto- ja energiapaketti tosin toi tullessaan. Laki sisältää lineaarisen päästöuran sekä sitovat vuotuiset päästökatot, jotka nähdään ensimmäistä kertaa sekä EU-lainsäädännössä että koko maailmassa. Päästövähennysten rajojen ylityksestä seuraa jäsenmaalle tiukempi päästövähennys seuraavalle vuodelle. 20% päästövähennystavoite vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta saattaa pitää ilmaston lämpenemisen alle kriittisen 2 asteen rajan, tosin nykyään tulisi jo enemminkin puhua yli 30 prosentista. CDM-päästöhyvitysten laadullisia kriteereitä saatiin kuitenkin tiukennettua, uusiutuvien energialähteiden osuus nostettiin 20 prosenttiin ja EU sitoutui taloudellisesti avustamaan kehitysmaiden päästövähennyksiä, jotta ilmastonmuutos saataisiin rajoitettua alle 2 asteen.
Nyt paine siirtyy jäsenmaiden hallituksille. Jokaisessa maassa on nyt kampanjoitava ja lobattava, jotta valtaosa päästövähennyksistä tehtäisiin kotimaassa ja jotta saatettaisiin jopa asettaa tavoitteet EU:n rajoja korkeammalle. Edelläkävijälle asiat tulevat halvemmiksi kuin perässähiihtäjille, eikä kenelläkään ole varaa jäädä laakereilleen makaamaan. Ei edes Suomen, joka hyvin voisi olla ilmastoitsenäinen suunnannäyttäjä. Vaikka tämä on sekä maailman että yksittäisten suomalaisten etu, taitaa tahtoa vielä puuttua.
Kansainvälistä ilmastosopimusta tavoiteltaessa EU:n ja sen jäsenmaiden tulisi voida näyttää esimerkkiä. Toivottavasti talouskriisin alla eivät muut realiteetit unohdu. YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon ehdotti lokakuussa maailman pelastamiseksi ”Green New Dealiä”. Ideana tässä 1930-luvun New dealin sukulaisessa on, että valtiot investoivat puhtaaseen energian. Näin saataisiin sekä talous elpymään että ilmastonmuutos hidastumaan. Esimerkiksi Barack Obama aikoo käyttää vihreisiin investointeihin 150 miljardia dollaria kymmenen vuoden aikana. Hän uskoo synnyttävänsä näin viisi miljoona uutta työpaikkaa. Suomessa vihreät diilit kaikuvat vajaavaisuudellaan. Ehkä diilaamisen voisi aloittaa kuntatasolta.
Olisipas noloa olla se sukupolvi, joka pelasti talouden mutta hakkasi maapallon arkkuun viimeisen naulan!
