Varsinais-Suomen maakuntavaltuusto hyväksyi tänään kokouksessaan tuulivoimavaihemaakuntakaavaehdotus. Askel on ilahduttava, vaikkakin pieni. Kokouksessa aika ei riittänyt asian esittelyyn eikä kunnolliseen keskusteluun, mikä nyt on vähintäänkin kyseenalaista. Aikataulutus pitäisi hoitaa niin, että ihmiset voisivat demokratian hengessä keskustella ja perehtyä asioihin. Päätösvallan vaarantumisen takia en kuitenkaan pitänyt koko alla olevaa puhettani, vaan typistin sen pariin lauseeseen ja päätin…
Blogi
Ympäristörikosten tiukemmista rangaistuksista
Olipa kerran Talvivaara. Mutta se paha uni ei loppunutkaan. Se jatkui, ja jatkui, ja jatkuu. Puoluekokous päätti äsken kannattaa tiukempia rangaistuksia raiskausrikoksista. Kai me nyt myös tosissamme vaadimme ympäristön raiskaamisesta rutkasti rankempia rangaistuksia? Meillä oikeustieteellisessä opetetaan, että ympäristöoikeuden kantavia periaatteita on ”pilaaja maksaa”. Mutta entä sitten, kun on aiheutettu vahinkoa, jota on mahdoton täysin korjata?…
Sote-sotku puhtaalta pöydältä
Sosiaali- ja terveysuudistus on ollut jokaisen politiikassa mukana olevan huulilla viime kuukausina ja erityisesti viikkoina. Uudistuksen tarkoitus oli luoda yksinkertainen ja vähätasoisempi terveydenhuolto, jossa alun perin perus- ja erikoissairaanhoito sekä sosiaalitoimi olisi samassa organisaatiossa paremmin toisiinsa kytköksissä. Sote-uudistus perustuisi kuntauudistukseen, jonka mukaisissa työssäkäyntialueisiin perustuvissa kunnissa maakunnan ykköskaupunki hoitaisi organisaatiota. Miksi uudistus sitten ei tunnu olevan…
Rakentaminen on osattava sovittaa ympäristöön
Rakennuslautakunta käsitteli viime kokouksessa Hurtinkadun rakennuslupaa, joka koski palvelutalon rakentamista Pääskyvuoreen. Viereisen rivitalon asukkaat olivat olleet etukäteen yhteydessä asiasta, ja olivat huolissaan palvelutalon rakentamisesta lähelle heidän talojaan, keskelle virkistyskäytössä olevaa metsää ja monta kymmentä vuotta vanhan kaavan perusteella. Rakennuslautakunnan päätösesitys hankkeelle oli myönteinen, kun viime viikolla kävimme paikanpäällä katselmuksella. Vasta rakennuspaikalla hankkeesta huomattiin selkeästi…
Puheeni kaupunginvaltuustossa kokousten videoinnista
Arvoisa puheenjohtaja, on ilo nähdä osallisuuden toimintamallin ja sen myötä avoimuuden edistyvän Turussa. Osallisuutta ei nimittäin voi olla, ellei päätöksenteko ja siihen tarvittava materiaali ole kaikkien kuntalaisten saatavilla. Valtuustotyöskentelyn seuraamisen helpottaminen on hyvä askel tässä kehityksessä. Valtuuston kokouksia videoidaan jo useassa Suomen kaupungissa, joten Turkuunkin on korkea aika saada tämä kuntalaisten peruspalvelu. Ihmisillä on oikeus…
Millä ehdoilla hallituksessa?
Viimeiset kaksi viikonloppua Vihreiden johtoon – varapuheenjohtajiksi ja puoluesihteeriksi – haluavat ehdokkaat ovat kiertäneet Suomea Vihreiden järjestämissä paneeleissa. Viime viikolla kiertue suuntautui Turkuun, Tampereelle ja Ouluun, tänä viikonloppuna Helsinkiin, Kouvolaan ja Kuopioon. Otsikon kysymys nousi esille useassa tentissä. Lienee kaikkien tiedossa, että maamme hallitus ei ole helpoin mahdollinen kokoonpano. Kun Vihreät teki päätöksen lähteä hallitukseen,…
Ehdolla Vihreiden varapuhenjohtajaksi – Tavoitteena rohkeasti ja vahvasti vihreä puolue
Minua pyydettiin muutama kuukausi sitten ensimmäistä kertaa asettumaan ehdolle Vihreiden varapuheenjohtajaksi. Puoluekokouksen lähestyessä pyyntöjä tuli pari lisää, ja aloin miettiä asiaa vakavissani. Pitkän harkinnan ja ihmisten kanssa keskustelun jälkeen päätinkin lähteä mukaan kisaan Vihreän liiton varapuheenjohtajuuksista. Lähdin projektiin mukaan eräänkin vihreän rohkaisevien sanojen siivittämänä: ”Onko meidän vpj:t aina olleet “valmiita” missään sanan merkityksessä”. Miksi minut…
Raitsikka, pikana kiitos
Julkaistu Turun Sanomien Lukijan kolumnina 20.4.2013 Mikä tekee kaupungista menestyvän? Tätä kysymystä mietitään taas Turussakin, kun valmistelussa ovat valtuustoon vielä tänä vuonna tuleva kaupunkistrategia ja siihen liittyvät ohjelmat. Menokuria tarvitaan, mutta investointeja ei silti voida lopettaa, jotta tulojakin saataisiin. Entisestä pääkaupungista Turusta ovat väestömäärällisesti vuosien saatossa ohi porhaltaneet niin Tampere, Espoo, Vantaa kuin Oulukin. Jokin…
Ei toriparkkia – Yksityisellä tai julkisella rahalla
Taistelu toriparkkia vastaan jatkuu, vaikka hallinto-oikeus kumosikin valitukset valtuuston yhden äänen enemmistöllä hyväksymästä kaavasta. Juttu jatkuu nyt korkeimmassa hallinto-oikeudessa, mutta myöskään poliittisella puolella ei olla hiljaa. Kansanliike on jälleen aktivoitunut ja suunnittelee toimintaansa. Periksi ei anneta niin kauan kun mahdollisuuksia hullun hankkeen kaatamiseen on.
Turun Vihreät: Turun ilmastotavoitteista kunnianhimoisempia uudella valtuustokaudella
Kannanotto 27.3.2013: Turun vihreä kunnallisjärjestö: Turun ilmastotavoitteista kunnianhimoisempia uudella valtuustokaudella Turun vihreän kunnallisjärjestön kevätkokous vaatii, että Turun kaupungin ilmasto- ja ympäristötavoitteita kiristetään valtuuston keväällä alkavassa strategiatyössä. Viime kauden ilmasto- ja ympäristöohjelma sisällytetään nyt kaupungin muihin ohjelmiin, ja vihreät korostavat, että tavoitteita ei tässä saa vesittää, vaan niitä pitää päinvastoin nostaa. Ilmastonmuutos ei odottele muiden ongelmien…