Sain viikon ilouutisen avatessani tänään päivällä tietokoneeni: Turun hallinto-oikeus on torpannut toriparkkihankkeen katsomalla, että sen sisältänyt kaava on lainvastainen! Hallinto-oikeus katsoi, että liikennettä sekä maaperä- ja pohjaolosuhteita koskevat selvitykset eivät olleet riittäviä. Liikennejärjestelyt tulisi selvittää laajempana kokonaisuutena. Asiasta uutisoivat mm. Turun Sanomat, Helsingin Sanomat, Vihreä Lanka ja YLE. Täytyyhän se myöntää, että vaikka uskoinkin vahvasti…
Kategoria: Päätöksenteko
Ehdolle eduskuntavaaleihin 2011
Vihreiden Varsinais-Suomen piirin kevätkokouksessa lauantaina valittiin ensimmäiset ehdokkaat eduskuntavaaleihin. Sain kunnian olla ensimmäisten valittujen joukossa – Suurkiitos kokousväelle ja muillekin luottamuksesta! Minulta alettiin kysellä vaaleihin osallistumisesta jo viime vuoden puolella, ja vastasin tuolloin alustavan myöntävästi. Eduskuntavaaleihin lähteminen on suuri askel, eikä ainoastaan taloudellisesti katsottuna. Läheisten ehdokkuudelle osoittama tuki, vihreän väen kannustus ja yleinen ilmapiiri kannustivat…
Tiedän mitä teit viime kokouksessa
Julkaistu Turun Sanomien Kirjoittajavieras-palstalla 9.3.2010 Kehittyneeseen yhteiskuntaan kuuluu mahdollisimman avoin päätöksenteko ja hallinto. Viimeisen vuoden sisällä demokratian valtamerialusta ovat kuitenkin, jälleen kerran, horjuttaneet milloin vaalirahasuhmuroinnin, milloin muuten vain epämääräisen päätöksenteon aallot. Tietomme kunnanvaltuutettujen tai kansanedustajien teoista sekä päätöksenteon kulusta perustuvat usein ainoastaan päättäjien omiin väitteisiin tai median luomaan hätäiseen kuvaan asiasta. l Päätöksenteon avoimuutta on…
Vapaata kaupunkitilaa, kiitos!
Kuten useat muutkin opiskelijat, vietän minäkin silloin tällöin aikaa kirjastoissa tenttikirja seuranani. Yksi vakiopaikoistani on ollut Turun kaupunginkirjasto, joka on auki mukavan pitkään ja jossa happea on tarpeeksi aivotyöskentelyyn. Olen kuitenkin alkanut epäillä itseäni vanhaksi tunnistaessani itsestäni kirjastokyylän piirteitä: entisestään lisääntyneet meluavien ihmisten pataljoonat kirjaston hiljaisilla alueilla ärsyttävät päivä päivältä enemmän. Miksi kirjastoon keräännytään kirjojen…
Reportage: Hallå, julstad
Jag blev intervjuad på Hbl före julen om hur jag ser min hemstad och hur jag vill att Åbo borde se ut och vara. Reportage Hallå, julstad! Publicerad: 23/12 15:42 › uppdaterad: 23/12 15:42 Huvudstadsbladet Åbo. Julstad. Åbosjukan. Finlands rövhål. Hansastaden. Aboa vetus. Staden som utsetts till Europas kulturhuvudstad 2011. Är Åbo julstad eller en…
Kööpenhamina ja ”jos et säkään niin en mäkään” -politiikka
Palailin neljän hippibussilastillisen kera Kööpenhaminasta neuvotteluja seuraamasta ja mieltä osoittamasta tiistaiaamuna. Seminaareja, paneeleita, maailman suurin ilmastomielenosoitus, Ihmistulva, paikallista iltaelämää, keikkoja, Christiania, ihana matkaseura… Matka oli upea siitä huolimatta, että potentiaalista tekemistä olisi ollut moninkertaisesti enemmän kuin mitä näinä muutamana päivänä ehdimme. Päällimmäiseksi taisi jäädä tunne siitä, että olimme ainakin paikan päällä, mukana luomassa painetta paremman sopimuksen syntymiseksi. Kotona odotti…
Tilannepäivityksiä / uppdateringar
Yllä olevaa mitäänsanomatonta ja epäinformatiivista otsikkoa seuraa epälooginen ja hajanainen teksti, joka sisältää ajankohtaisia asioita satunnaisessa ja mielivaltaisessa järjestyksessä sekä vaihtelevilla kielillä. Kårvalet är förbi och jag själv är väldigt nöjd med resultatet – Gröna Listan fördubblade sina fullmäktigeplatser från 2 till 4! Jag blev också själv invald och tackar alla som har medverkat till detta. Som gruppordförande…
Kårvalet är igång
Det löner sig att rösta på Åbo Akademi när det väljs nya ledamöter till kårfullmäktige. Kårfullmäktige representerar ju studerande och håller på med intressebevakning: ”Din lunch, ditt studiestöd, din Pub Kåren, ditt motionsutbud, din hälsovård, din undervisning, din fritid, din specialförening, var du kan cykla i din studiestad, dina arbetsmöjligheter och din verklighet”, som det…
Blog action day: Climate Change
15.10. eli jotakuinkin tänään on vuosittainen Blog action day, johon päätin itsekin osallistua bloggaamalla tämän vuoden aiheesta eli ilmastonmuutoksesta. Lisää itse blogitapahtumasta ja sen tarkoituksesta täällä: www.blogactionday.org Ei olisi paljoa paremmalle päivälle voinut osua! Reilu tunti sitten YLE uutisoi hallituksen tavoittelevat lähes päästötöntä energiataloutta eli 80% päästövähennyksiä vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 tasosta. Samansuuntaisia ovat…
Nya förtroendeuppgifter
Blev vald på yrkesutbildningsnämndens svenska sektion och skall sitta där som vice ordförande. Vi borde inte ha värst många möten och förhoppningsvis får jag reda på vad de andra har gjort det här året. På första mötet kan jag tyvärr inte fara pga en resa till Helsingfors, men efter det startar verksamheten med ett diskussionstillfälle. Jag…
