Matti Apunen kirjoitti männäviikolla huomionarvoisen pääkirjoituksen Helsingin Sanomissa. Apunen pohtii, pitäisikö toimittajien, erityisesti politiikan toimittajien, avoimesti kertoa poliittinen kantansa. Näin on yleisesti ollut tapana esimerkiksi USA:ssa presidentinvaalien aikaan. Kun toimittaja kertoisi suoraan oman näkökantansa, hän paitsi olisi rehellinen lukijoilleen, myös asettaisi itselleen haasteen: “Avoimuus johtaisi vapaaotteluun, jonka päätteeksi katsotaan, kenen perustelu jää pöytään. Tämä pakottaisi toimittajat siihen argumenttitason painiin, johon he usein ovat liian hienoja tai laiskoja.”
Kannatan Apusen ajatusta median avoimuudesta ja kantojen julkistamisesta. Paras tie objektiivisuuteen on tiedostaa ja myöntää oma subjektiivisuutensa. Toimittaja ei ole mielipiteiden ulottumattomissa leijumassa jossakin abstraktissa objektiivisuuden rinnakkaistodellisuudessa, vaan ihan yhtä inhimillinen ja mielipiteitä muodostava kuin kaikki muutkin. Poliittista kantaa ei tarvitsisi kilkutella taltalla kiveen, mutta objektiivista minkään median on turha näytellä. Erityisesti erilaiset kytkökset puolueisiin ja uutisoinnin kohteisiin tulisi ehdottomasti tehdä selviksi.
Hyvä ja sattuneesta syystä itseäni kiivastuttava esimerkki surkeasta yrityksestä objektiivisuuden illuusion ylläpitoon on vaikkapa Turun Sanomat toriparkkiuutisoinnissaan. TS-konserni on osakkaana Turun Toriparkki Oy:ssä, mutta lehti on iloisesti uutisoinut toriparkista vuosia vaivautumatta tätä sidosta kertaakaan sivuillaan ilmoittamaan. Jos lehden lukija ei tietäisi TS:n kytköksistä, saisi hän auttamatta väärän kuvan tilanteesta, sillä toriparkin puolustajat ovat saaneet suhteettoman paljon palstamillimetrejä käyttöönsä verrattuna vastustajiin. Myös “objektiivisista” uutisista paistaa yhtiökytky rivien välistä.
Jotta media voisi täyttää odotukset vallan vahtikoirana, on oltava selvillä, kuka koiraa syöttää ja käyttää lenkillä. Koira haukkuu harvoin sille, johon on erityisen tykästynyt.
