(Julkaistu Turun Sanomissa lukijan kolumnina 23.4.2012)
Toriparkki on jälleen kerran ajankohtainen, ja niin olisi syytä olla myös keskustelun parkkihallin tarpeellisuudesta ja päätöksentekomenetelmästä, jolla sitä ajetaan. Kyseessä on kaikkien turkulaisten ja ympäryskuntalaisten olohuone, Turun sydän, joka tulisi kaavoittaa kuntalaisten tahdon mukaisesti.
Nyt toriparkkifarssin on annettu hidastaa keskustan oikeaa kehittymistä lähes kolmekymmentä vuotta. Kaavan on viimeisimpänä hylännyt korkein hallinto-oikeus, mutta samaa vanhaa suunnitelmaa yritetään yhä tuputtaa. Todellisia vaihtoehtoja ei ole tarkasteltu, eikä turkulaisilta ole kysytty heidän mielipidettään.
Menettely kaavan suhteen on ollut kovin käsittämätön. Kaupunginhallitus päätti kokoomuksen ja Sdp:n äänin 5.12.2011 laittaa vireille Kauppatorin asemakaavan muutoksen laadinnan. Suunnitelmassa oli tuolloin 4–5-kerroksinen parkkihalli. Nyt uusi kaava, joka onkin jälleen perusratkaisuiltaan sama kuin korkeimman hallinto-oikeuden laittomaksi katsoma kaava, on laadittu ilman luonnosvaihetta ja asetettu nähtäville ilman minkään poliittisen elimen käsittelyä.
Kaavoitus perustuu vuorovaikutukselle, jolla ei kuitenkaan tässä kaavassa juurikaan ole roolia. Kaavaa yritetään käsitellä pikavauhtia ennen syksyn kunnallisvaaleja kuntalaisia kuulematta. Tämä on paitsi röyhkeää kansanvallalle viis veisaamista, myös maankäyttö- ja rakennuslain hengen vastaista.
Kaavan selostuksia ja selvityksiä luettaessa voi virheistä ja selvitysten puutteista huomata, miten hätäisesti uudet suunnitelmat on kasattu kokoon. Kustannuksiin ei ole laskettu mm. joukkoliikenteen tappioita, talojen paalutuskustannuksia, torikauppiaiden vahingonkorvauksia tai johtosiirtoja – kaupunkilaisille lankeavat kustannukset voivat nousta kymmeniin miljooniin.
Kaavoituksessa ensisijaisena tulisi olla yleiset, kaikkien intressit. Mielipidekyselyissä turkulaiset eivät ole halunneet toriparkkia. Turun tulisikin nyt päättää, että toriparkkia ei rakenneta tai suunnitella. Toriparkki ei lisää merkittävästi keskustassa asiointia tai sen vetovoimaa. Uutta parkkihallia ei yksinkertaisesti tarvita: Kahden korttelin säteellä torista sijaitsee Louhen lisäksi seitsemän puolityhjää parkkihallia. Lisäksi autoilun vaihtoehtoja tulisi jo ilmastosyistä tukea.
Keskustaa tulisi nyt kehittää nopeasti jo hyväksyttyjen suunnitelmien mukaan. Turkuun tulee rakentaa laaja kävelykeskusta, keskustan pyörätieverkko, runkobussit ja pikaraitiotie. Toriparkki on kuvitelma, jota turkulaiset eivät halua ja kaupunki ei tarvitse.
• Kirjoittaja on oikeustieteen ylioppilas ja Turun varavaltuutettu (vihr).