(Julkaistu Turun Sanomissa lukijan kolumnina 23.4.2012) Toriparkki on jälleen kerran ajankohtainen, ja niin olisi syytä olla myös keskustelun parkkihallin tarpeellisuudesta ja päätöksentekomenetelmästä, jolla sitä ajetaan. Kyseessä on kaikkien turkulaisten ja ympäryskuntalaisten olohuone, Turun sydän, joka tulisi kaavoittaa kuntalaisten tahdon mukaisesti. Nyt toriparkkifarssin on annettu hidastaa keskustan oikeaa kehittymistä lähes kolmekymmentä vuotta. Kaavan on viimeisimpänä hylännyt…
Kategoria: Päätöksenteko
Kevät Sansibarilla
Päätin syksyllä, että kerran elämässä on hyvä asua hetki muuallakin kuin Turussa. Siksi lähden huomenna viideksi kuukaudeksi vaihtoon opiskelemaan oikeustiedettä ja tekemään kehitysyhteistyötä Sansibarin saarelle Tansaniaan. Tarkoituksenani on pysytellä päivitettynä myös Turun ja Suomen ajankohtaisista asioista sekä jatkaa niiden kommentointia ja työstämistä etänä – Onhan syksyllä jälleen vaaliaika, kun kunnallisvaalit käydään lokakuussa. Luottamustoimiasioissa yhteyttä voi…
Hajatelmia presidentinvaaleista
Vaalien ensimmäinen kierros on ohi, ja tulokseen ei voi olla muuta kuin erittäin tyytyväinen. Pekka Haavisto nousi loistavasti mukaan toiselle kierrokselle. Tämä on historiallista – Koskaan aikaisemmin toisella kierroksella Suomessa ei ole ollut vihreää ehdokasta. Kaikki ehdokkaat tekivät ensimmäisellä kierroksella hyvää omaa kampanjaansa ja yllättivät paitsi ajoittain kyseenalaisesti myös positiivisesti. Sauli Niinistö on ennakkosuosikkina ansaitusti…
Miksi Pekka Haavisto?
Presidentinvaalit ovat kaksipiippuinen tapahtuma. Perinteisesti äänestysprosentti niissä on ollut korkein kaikista Suomen vaaleista. Toisaalta näillä vaaleilla on kovin vähän merkitystä presidentin valtaoikeuksien vähennyttyä, ja koko instituutionkin tarpeellisuus on kyseenalaistettu.* Toistaiseksi Suomi kuitenkin tarvinnee kasvot, jotka edustavat maatamme ulospäin. Itse haluan olla mukana valitsemassa, miltä nämä kasvot näyttävät. Nähdäkseni presidentillä on kaksi keskeistä tehtävää: Edustaa Suomea…
Budjettivaltuusto: Niin vähän jaettavaa, niin paljon kohteita
Sain tänään kunnian istua ensimmäistä kertaa valtuustosalissa äänivaltaisena jäsenenä, kun tuurasin ministerikiireiden työllistämää Ville Niinistöä budjettivaltuustossa. Budjetista oli etukäteen neuvotteluissa päästy jo sopuun, joten ainoastaan sovusta ja ryhmien välisestä sopimuksesta (“hallitussopimus”, “RVS”) irtaantunut Keskusta, jo aiemmin RVS:stä erotettu Vasemmistoliitto sekä RVS:ssä yhä ulkomaalaisvihamielisistä kommenteistaan huolimatta jatkava Vapauspuolue äänestyttivät muutaman kohdan talousarviosta. Kuten todettu, asiat oli…
Avoin kirje Turun kaupunginhallitukselle toriparkin kaavoituksesta
20.11.11 Avoin kirje Turun kaupunginhallitukselle Korkein hallinto-oikeus kumosi odotetusti lokakuun lopussa toriparkin sisältäneen Kauppatorin kaavan, koska geotekniset selvitykset oli tehty puutteellisesti. Nyt kaupunginhallitukselle esitetään maanantain kokoukseen jälleen uutta kaavaa, jonka osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa toriparkki on yhä mukana: “Tavoitteena on myös mahdollistaa torinalainen pysäköintilaitos ja siihen liittyvät yhteydet naapurikortteleihin.” Kaupunginhallituksen tulisi nyt päättää, että toriparkkia ei…
Lopullinen niitti toriparkin arkkuun
Minusta tuli maanantaina korkeimman hallinto-oikeuden suuri fani. Syy tähän, kuten innokkaimmat teistäkin teitänevät, on se, että KHO vahvisti tuolloin hallinto-oikeuden päätöksen kumota toriparkin sisältävä Turun keskustan kaava. Nyt on aika sanoa alusta asti tuhoon tuomitulle hankkeelle heipat ja suunnata katse tulevaisuuteen – kahdenkymmenen vuoden jahkailun jälkeen. Otimme Turun vihreän valtuustoryhmän kanssa ripeästi kantaa asiaan päätöksen…
European Citizens’ Initiative
As a member of the Federation of Young European Greens’ (FYEG) working group on democracy, I have been lucky to get more information about the European Citizens’ Initiative (ECI). It will give us Europeans the power to take an initiative to the European Commission in order to bring forward proposals for legal acts. 1 million…
Kansanäänestys sillasta
Ympäristö- ja kaavoituslautakunnan listalla käsitellään jälleen tänään Kirjastosiltaa sekä siihen liittyviä muistutuksia. Keskustelu sillasta on vuosia käynyt kuumana, ja nyt puhutaan lähinnä siitä, mihin silta rakennetaan – Jos rakennetaan. Lautakunnassa on jo tehty päätös uudesta paikasta Rettiginrinteen ja kirjaston välillä. Ensimmäisenä paikasta ärähti ELY-keskus, jonka mielestä silta heikentää Aurajoen ja Tuomiokirkon miljöön historiallista arvoa. Tämän…
Rakennemalleja ja yhdyskuntasuunnittelua
Back in the picture. Poliittinen minäni heräsi jälleen kesähorroksestaan Turun vihreiden kunnallisvaalistartissa lauantaina. Kummallista, miten lamaannuttavasta vaalitappiosta nousee taas uusi ennennäkemätön innostus tehdä seuraavia vaaleja. Kai se on se aate, joka saa ihmisen palamaan. Syksy alkaa pikkuhiljaa siintää horisontissa. Kuntapäivillä ensi viikonloppuna odotan eniten luentoja kestävästä yhdyskuntasuunnittelusta, pyöräteistä ja osallistamisesta. Niitä ei koskaan voi olla…