Vihreät lähtee tänä vuonna ensimmäistä kertaa Turussa seurakuntavaaleihin mukaan omilla listoillaan, Vihreillä niityillä. Kirkon sisällä tarvitaan juuri nyt kipeästi vihreitä arvoja, minkä varmasti kaikki suvaitsevaisuuteen kallistuvat ovat viimeistään Homoilta-keskustelujen jälkeen ymmärtäneet. Vihreä kirkko on suvaitsevainen, kaikki tervetulleiksi toivottava, jokaisen omana itsenään hyväksyvä ja vahvasti arvojensa mukaan toimiva yhteiskunnallinen vaikuttaja. Vihreiden seurakuntavaaliteesti löytyvät Vihreiden sivuilta. Kirkolla…
Kategoria: Politiikka
Lobbausta
Olin tiistaina Helsingissä lobbausfirma Eurofacts Oy:n nuorille eduskuntavaaliehdokkaille suunnatussa koulutuksessa, johon on kutsuttu ehdokkaita kaikista vaalipiireistä ja puolueista. Koulutuksessa yhteistyökumppaneina ovat Teollisuuden Voima Oyj, Gasum Oy, Eläke-Fennia ja Telia Sonera Finland Oy, joten tietynlaista käännytystä saattoi olla havaittavissa. Koulutusohjelmaan kuuluu myös yritystilaisuuksia, joista odotan vielä suorempaa lobbausta. Lähdin koulutukseen mukaan kiinnostuneena ja uteliaana. Jokaisen osallistujan…
Kerjäämisen kieltäminen olisi välinpitämättömyyttä
Kerjäämisen kriminalisointia pohtinut sisäministeriön työryhmä on ehdottanut kerjäämisen kieltämistä lailla. Vihreät on jo aiemmin ilmaissut vastustavansa tällaista köyhyyden ja kurjuuden kriminalisointia, ja nytkin tästä uutisoitiin. Ilmeisesti Kokoomus onkin ainoa puolue Persujen lisäksi, joka tätä esitystä haluaa ajaa eteenpäin. Juridisia tai muitakaan perusteita kriminalisoida pienen ihmisjoukon istuminen kadulla siksi, että jotakuta ärsyttää nähdä kurjuutta, ei ole….
Armeijan on tasa-arvoistuttava
Tänään uutisoitiin asevelvollisuuden yhteiskunnallisia vaikutuksia selvittäneen työryhmän esittävän, että yleinen asevelvollisuus Suomessa säilyy. Sikäli hassua, että Suomessa ei ole yleistä asevelvollisuutta. Velvollisuus koskee puolta väestöä, eikä tälle ole mitään perusteluita. On miehiä alentavaa ja naisia syrjivää väittää, että vain miehet olisivat sotakoulutuksen tarpeessa. Käsittämätöntä epätas-arvoa. Jottei menisi pyörän uudelleenkeksimiseksi, liitän alle Vakka-Suomen Sanomissa julkaistun vastineeni…
Lähtökohdaksi tasa-arvo
Vastineeni Ilkka Kanervan mielipidekirjoitukseen julkaistiin tänään Turun Sanomissa. Kannatan armeijan kehittämistä tasa-arvoisemmaksi, kun taas Kanerva ilmeisesti ei. Lähtökohdaksi tasa-arvo (Turun Sanomat 16.9 2010 02:31:36) Ilkka Kanerva (kok) kritisoi Turun Sanomissa 14.9. Vihreiden esittämää asepalvelusmallia, muttei itse esitä varteenotettavia vaihtoehtoja armeijan kehittämiseksi. Kanerva väittää, että puolustuspolitiikkamme perusjalkana on yleinen asevelvollisuus ja näin tulisi olla jatkossakin. Väite…
Nuori vihreä vaikuttaja -kurssin ilmoittautuminen auki
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto järjestää taas syksyn ja kevään aikana Nuori vihreä vaikuttaja -kurssin, joka on suunnattu nimensä mukaisesti nuorille vihreille vaikuttamisesta kiinnostuneille. Osallistuin itse kurssille kun se viimeksi järjestettiin kaksi vuotta sitten. NVV oli yksi parhaista, ehkä paras, vihreistä kokonaisuuksista, joissa olen ollut mukana. Kurssi oli innostava, opettava sekä hauska, ja sen aikana…
Meksikossa pitää jo päästä tuloksiin
(Julkaistu Keskisuomalaisessa 3.8.2010) Kööpenhaminan ilmastosopimus oli kehno kyhäelmä, josta ei saatu laillisesti sitovaa, kattavaa saati kunnianhimoista. Seuraava ilmastokokous järjestetään joulukuussa Meksikossa. Tätä ennen käytävissä neuvotteluissa ja välikokouksissa on päästävä eteenpäin kohti oikeaa ilmastosopimusta, sillä Meksikon kokous ei voi onnistua ilman välissä tapahtuvia edistysaskelia. Kokouksissa on saavutettava välituloksia, ja julkista keskustelua neuvotteluiden edistymisestä ja vaatimuksista Meksikon…
Kesä, eikä mitään uutisia
Uutisrintama taitaa heinäkuisin hiljetä sen verran, että tilaa jää yksittäisille poliittisille aivopieruille lehtienkin sivuilla. Parin kuukauden sisään on kohistu ydinvoimasta (kieltäydyn vääntämästä veistä haavassa), Pride- ja Seta-iskuista, sukupuolineutraalista avioliitosta, hipeistä Kuopion metsissä, kerjäämiskiellosta ja muista yksittäisistä asioista, joissa monissa vähän liian suurta palstatilaa ovat saaneet kommentit, jotka sitä ehkä eivät ansaitsisi. En lähde ruotimaan näitä kesäisiä…
Huomenna päätetään Suomen energiatuotannosta
Ensimmäinen heinäkuuta eduskunta äänestää uusien ydinvoimaloiden rakentamisesta. Vihreät tulevat äänestämään lisäydinvoimaa vastaan, mutta pelottavan moni muiden puolueiden edustajista on yhä epävarma tai positiivisella kannalla. Olen ollut yhteydessä moneen vaalipiirini kansanedustajaan ja kertonut, miksi toivon heidän äänestävän ydinvoimaa vastaan. Toivon, etten joudu jättämään tuleville sukupolville perinnöksi ydinjätehautaa. Tämän päivän Turkulainen (sivu 7) julkaisi mielipidekirjoitukseni, jossa avaan…
Hei hei Pukkinen! Tervetuloa pormestari?
Torstaina turkulaiset saivat lukea lehdistä, että kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen (kok) jättää pestinsä kaupunginjohtajana ja sirtyy Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n uudeksi toimitusjohtajaksi syyskuusta alkaen. Pian tämän jälkeen mediassa alettiin syystäkin spekuloida jälleen Turun johtomallin uudistamista. En voi sanoa olevani mitenkään erityisen pettynyt Pukkisen lähdön johdosta. Nyt on kuitenkin hyvä aika tosissaan miettiä, miten kaupungin johto tulevaisuudessa järjestetään….