Raitsikka, pikana kiitos

Julkaistu Turun Sanomien Lukijan kolumnina 20.4.2013

Mikä tekee kaupungista menestyvän? Tätä kysymystä mietitään taas Turussakin, kun valmistelussa ovat valtuustoon vielä tänä vuonna tuleva kaupunkistrategia ja siihen liittyvät ohjelmat.

Menokuria tarvitaan, mutta investointeja ei silti voida lopettaa, jotta tulojakin saataisiin.

Entisestä pääkaupungista Turusta ovat väestömäärällisesti vuosien saatossa ohi porhaltaneet niin Tampere, Espoo, Vantaa kuin Oulukin. Jokin on Turussa jäänyt junnaamaan paikoilleen.

Emme ehkä ole olleet tarpeeksi rohkeita kaupunkimme ja sen imagon kehittämisessä. Epävarmuus jarruttaa nytkin esimerkiksi pikaraitiotiehanketta.

Kilpasisaremme Tampere tuntuu karkaavan aina kauemmas: kaupungissa on tehty 1960-luvun jälkeen edistyksellisiä ja hyviä investointeja kaupunkikuvan suhteen, kuten esimerkiksi Kalevan kirkko, Särkänniemi Näsinneuloineen ja Metso-kirjasto.

Nyt Tampereella suunniteltu katuraitiotie etenee vauhdilla. Suurimmat puolueet ovat yhdessä rintamassa edistämässä hanketta.

Myös Turun on välttämätöntä saada liikenteen painopistettä siirrettyä reippaalla kädellä yksityisautoilusta joukkoliikenteeseen ja kävelyyn sekä pyöräilyyn. Tämä ei onnistu pelkillä busseilla.

Pikaraitiotie on kestävä investointi, joka paitsi lisää kaupunkimme ja seutumme vetovoimaisuutta, myös vähentää päästöjä, lisää joukkoliikenteen kulkumuoto-osuutta ja elävöittää keskustaa.

Hanke vähentää ruuhkia ja ilmansaasteita, parantaa liikenneturvallisuutta ja kaupungin viihtyisyyttä sekä luo kestävää kaupunkirakennetta työpaikkojen ja asuntojen keskittyessä raiteiden varteen.

Jos Turun halutaan olevan houkutteleva kaupunki työpaikoille ja ihmisille, joukkoliikenne ja viihtyisyys ovat pakollisia edellytyksiä, eivät vain mukavia pieniä lisiä.

Pikaraitiotie ei myöskään ole sama asia kuin vanha raitiotie: se ei rämise tai kolise vaan on nopea, luotettava, esteetön ja matkustusmukavuudeltaan omaa luokkaansa.

Valtion rahoitus ja edut yhteistyöstä Tampereen kanssa saattavat valua läpi sormien, jos epäröimme nyt. Raitiotien lopullinen hinta-arvio selviää vasta yleissuunnitelman valmistuttua, vaikka vastustajat ovatkin heitelleet hatusta yli miljardin kustannuksia. Turun joukkoliikenne 2020 -raportti arvioi hinnaksi 200–300 miljoonaa.

Päättäjien tulisi kuitenkin muistaa käyttömenojen ja investointien ero: investointi, kuten esimerkiksi pikaraitsikka, maksaa itseään takaisin.

Meidän on satsattava kaupunkikuvan kehittämiseen, jotta Turun taloustilanne paranee ja estämme kaupunkia rapistumasta. Toriparkkien sijaan tarvitaan järkeviä ja kestäviä hankkeita.

Pikaraitiotietä pitää Turussakin lähteä edistämään yhdessä rintamassa, ettemme putoa kelkasta. Kaupunkiraitiotie on Turun imagolle parhaita mahdollisia piristysruiskeita. Investointeja on tehtävä, että kaupunki pysyy elinvoimaisena.

Share

2 Comments

  1. Erkka Koskimies says:

    22.4.2013 at 12:17

    Hei

    Mikä on oma arviosi pikaraitiotie hankkeen takaisinmaksuajaksi, jos hanke maksaa noin 250 miljoonaa?

    • Saara Ilvessalo says:

      3.5.2013 at 15:05

      Hei, kiitos viestistä. Odotan mieluummin yleissuunnitelman valmistumista kuin lähden arvailemaan takaisinmaksuaikataulua – Kustannuksista ja osuuksista liikkuu jo nytkin vähän liian paljon arvailutietoa poliitikkojen keskuudessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.